Positiivisuusketju

El Reino sanoi:
Ohipelejä tulee ja parasta on, etteivät ne tule esimerkiksi paikallispeleissä.

Joukkueen pelin kehittäminen on pitkä prosessi ja myös yksilötason kehittämisessä on oltava kärsivällinen.
Laajenna klikkaamalla
Samaa mieltä. Mielummin häviää Pelsuille ja Kalpalle, ku naapurille ja Kärpille. Näin päin antaa kumminkin paljon enempi uskoa kevääseen.
 
Kuka meistä nyt ei olisi tätä arvannut?
Screenshot_2022-10-02-07-57-52-77_40deb401b9ffe8e1df2f1cc5ba480b12.jpg
 
Legendaarisen Tampereen Ilveksen onneksi valmentaja Pennanen pystyy aloittamaan työt välittömästi. Se, että päädyttiin valmentajaa vaihtamaan kertoo karua kieltä siitä, että ongelmia on ollut ja ne ovat olleet vakavia. Huonoin vaihtoehto tällaisessa tilanteessa olisi ollut jatkaa vanhalla valmennuksella ja toiseksi huonoin se, että olisi saatu huonompi korvaaja.
 
TaikuriLuttinen sanoi:
Laajenna klikkaamalla


Aikamoinen matka on tultu. Jos -85 tai -88/-89 olisi kysytty missä ollaan vuonna 2012 niin tuskin kukaan olisi arvannut. Ja tuskin kukaan olisi uskonut vuonna 2012, että 10 vuoden päästä ollaan sarjakärjessä, uudessa hallissa (tai siis Areenassa), yli 7000 katsojan yleisökeskiarvossa ja Suomen halutuimpien organisaatioiden joukossa(pelaajat/valmentajat).

Eiköhän nyt pysytä siellä seuraavat 40 vuotta.
 
Paratiisilintu sanoi:
Mutta kyllä noinakin aikoina, kavereiden vittuilua kuunnellessa, oli aina ajatus se että on Ilves jotain erityistä ja muut ei vaan sitä ymmärrä.
Laajenna klikkaamalla
Aamen. Tavallaan se on urheilun hienoutta, että kannattaa yhtä ja ainutta joukkuetta vaikka se olisikin sarjan surkein lammaslauma vuodesta toiseen. Ihminen joka ei todella kannata jotakin joukkuetta menettää mielestäni hyvin paljon, mutta samalla säästyy paljolta. Mitä tällaiset ihmiset tekevät syksystä kevääseen? Mistä he murehtivat tai iloitsevat? Ei pysty käsittämään.

Olen tuntenut myös jollain tapaa ylpeyttä Ilveksen kannattamisesta heikkoina aikoina, en hävennyt. Minusta se on hienoa ja osoittaa, että on todellinen kannattaja. En voisi kuvitellakaan, että hyppäisi jonkun joukkueen mukaan vasta silloin, kun menestystä alkaa tulemaan. Urheilu on minulle todella paljon muutakin, kuin pelkästään tulokset ja menestys. Tämä on ehkä vähän erikoinen vertaus, mutta se oikeasti menee ikään kuin uskonnosta - se on aivan samalla tapaa tunnetta kuuluvansa johonkin itseään suurempaan kokonaisuuteen ja yhteisöön. Vaikea sitä on sanoiksi pukea, mutta sanotaan nyt kliseisesti, että ei se määränpää, vaan se matka.

Vähän menee jo ohi aiheen, mutta kyllähän tämäkin on positiivista. Yleensä.
 
Kirjaudu tai rekisteröidy vastataaksesi
Takaisin
Ylös