Vs: Share Ilveksen joukkorahoitushanke
ifor74 sanoi:
Oma pieni mielipiteeni on että ilman muuta joukkorahoitus kannattaa järjestää vaikka joku koalitio ottaisikin homman haltuun. Tiedän monta ihmistä itseni mukaan lukien jotka on valmis "sijoittamaan" omia pennosia Ilveksen eteen kun tietää että rahat todella menee Ilvekselle eikä nykyiselle IHOY:lle.
Ehdottomasti samaa mieltä tästä. Uskon, että ShareIlves tähän ryhtyykin, mutta toivottavasti myös kannattajien isot massat pysyvät aktiivisina eivätkä passivoidu ajatellen, että nyt Ilveksellä on sellainen rikas omistaja, joka tuosta vaan nostaa Ilveksen yhdessä kesässä Liigan suurseurojen joukkoon ja kuittaa omasta taskustaan kaikki tappiot.
Sellainen huomautus jäsen ifor74:n viestiin, että rahat nimen omaan menevät llves-Hockey Oy:lle. ShareIlves on Oy:n osakkeenomistaja. Meillä ei siis ole mitään syytä lähteä kaatamaan Ilves-Hockey Oy:tä, päin vastoin. Tavoitteena on uudistaa Oy ja tehdä siitä kilpailukykyinen omistusjärjestelyjen kautta.
Olen sitä mieltä, että samaan syssyyn kannattaisi yrittää uudistaa koko ilvesläistä toimintakulttuuria. Sisäänpäinlämpiävyydestä pitäisi päästä eroon esimerkiksi hankkimalla junnupuolelle toimijoita muista seuroista. Junioripuolen valmennus pitää nostaa uudelle tasolle. Ilveksestä pitäisi tehdä ideahautomo, joka kulkisi valmennuksellisesti kehityksen aallonharjalla, ei vain viimeisimpiä trendejä seuraten, vaan niitä luoden. Eroon myös sellaisesta ajattelutavasta, että kun asiat on aina tehty jollakin tavalla, niin siitä täytyy pitää kiinni.
Yksi näihin kuppikuntiin liittyvä iso ongelma on se, että - kuten jokin näistä urheilulehdistä aikoinaan kirjoitti -, Ilveksen ympärillä on satoja henkilöitä, joilla on a) vaikutusvaltaa, b) jotka kuvittelevat, että heillä on vaikutusvaltaa, c) jotka haluavat, että heillä olisi vaikutusvaltaa. Nämä joukkiot ovat Manngardin aikana joutuneet puimaan nyrkkiä taskussa, mutta miten käy nyt, kun omistus toivottavasti siirtyy säätiölle? Ilveksellä ei missään tapauksessa ole varaa sellaiseen valtataisteluun, joka osaltaan on ollut tuhoamassa TPS:ää. Uuden johdon pitäisi saada vaikutusvaltainen sisäpiiri puolelleen, mutta samaan aikaan saada kannattajien isot joukot tunteman, että niitä on kuunneltu ja otettu huomioon.
Entä sitten nämä kannattajien isot joukot? Ilves-fanit uhoavat itse, että he ovat Suomen uskollisimpia. Itse tykönäni olen ollut sellaisten väitteiden suhteen hyvin skeptinen. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että keskivertofanin perspektiivi on pari voittoa tai tappiota suuntaansa: kaksi voittoa, niin kaikki on hyvin, mitään eikä ketään ei saa kritisoida ja kaiken maailman Bulmerit ovat huippupelaajia, parin pelin tappioputki, niin joukkue on aivan paska ja se kaikki on Vinnien ja muiden cityshortsipoikien syytä. Loppujen lopuksi Manngardia arvostellaan vain siksi, ettei hän
henkilökohtaisesti ole sijoittanut Ilvekseen niin paljon rahaa, että pystyttäisiin kokoamaan vähintään tapparan tasoinen joukkue, joka taistelisi mitaleista joka kausi. Seuran rakenteet ja toimintakulttuuri tai niiden kehittäminen eivät sinänsä merkitse mitään eikä niiden päälle välttämättä edes ymmärretä, tai jos ymmärretäänkin, niin ei välitetä. Ainoa, mikä merkitsee, on välittömän menestyksen kaipuu.
Tässä muhii samalla toinen iso ongelma: uuden Ilveksen johdonmukainen ja pitkäjänteinen rakentaminen ei tule tapahtumaan hetkessä. Ensimmäiset vuodet vaatinevat tiukkaa kulukuria. Samaan aikaan sisään pitää tulla rahaa ihan eri tahtiin kuin nykyisin. Jaksavatko keskivertokannattajat käydä peleissä, jos Ilves ei heti ensi kaudella taistelekaan kärkipään sijoituksista? Käyvätkö he peleissä, jos lippujen hinta on paljon korkeampi, kuten Tapparalla?
Ilvesläisen toimintakulttuurin muuttaminen on siis myös mentaalinen prosessi. Totta kai ammattijääkiekkoilu on nykyään elämysbisnestä, ja kuluttajilla on oikeus olla maksamatta huonosta tuotteesta. Mutta todellinen seurakannattaminen on paljon muutakin kuin kuluttamista. Se on ennen kaikkea mielentila, kulttuurinen sielunmaisema, osa tietyn yhteisön historiallista ja sosiokulttuurista jatkumoa. Suomessa urheilukannatus muistuttaa vielä paljon enemmän gloryhunttausta kuin fanittamista käsitteen mannermaisessa mielessä.
Peruskannattajien historiatietoisuuskin loistaa poissaolollaan, eli ei ymmärretä, miten nykyiseen tilanteeseen on tultu. Nyt käsillä olevat vaikeudet näyttäytyvät toisenlaisessa valossa, kun otetaan huomioon, että Ilvestä on koko sen liiga-ajan, siis yli 40 vuotta, johdettu huonosti. Seura on vaeltanut kriisistä toiseen, välillä isompaan ja välillä vähän pienempään kuoppaan, mutta melkein jatkuvassa taantumassa. Menestyvät liikeyritykset ovat menestyviä juuri siksi, että ne ovat kyenneet sopeutumaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin ja haasteiden edessä kyenneet luomaan innovatiivisia ratkaisuja. Ilves on ollut kuin jokin laiduntava mastodontti, joka ei ole kehittynyt mihinkään, mutta jota evoluutio ei jostakin kumman syystä ole onnistunut karsimaan. Tämäkin omalta osaltaan korostaa sitä, että koko ilvesläistä toimintakulttuuria on jatkossa tarkasteltava kriittisesti. Ongelmat eivät johdu pelkästään Vinniestä tai Essistä.