Vs: Valmennus 12-13
Matikainen, mikäli jostain kumman syystä eksyisi Ilvekseen jossain vaiheessa lähitulevaísuudessa, olisi tämä ns. varma ilvesläinen ratkaisu. Siis suhteellisen nimekäs valmentaja, mutta todennäköisesti kaikkea muuta kuin sopiva päävalmentajan rooliin. Tämä jo pelkästään sen takia, etten pidä Matikaista kummoisena nuorten pelaajien kehittäjänä. Vaativa mies osaa olla, mutta tarkan euron Ilveksen pitää jatkossakin taloudellisen pakon sanelemana omia junioreita kokokoonpanossa. Vaikka edessä onkin muutama ikäluokka, joista ei taida huipputaitavia yksilöitä tullakaan.
Bluesissa menestyksen avain Matikaisen aikana oli valmennustiimi, joista taktista puolta luotsasi Marjamäki. Matikainen puolestaan vaati pelaajiltaan taistelua gladiaattorihengessä ja moni pelaaja näin tekivätkin. Ja loukkaantumisia sinisille tulikin.
Matikainen jatkaisi Ilves-perinteitä. Niitä perinteitä, jotka aloittivat Curt Lindström ja jatkoivat kunniakkaasti Sakke Pietilä ja Hessu Mälkiä toisilla tulemisillaan. Niminä kovia, mutta kaikkea muuta kuin sopivia valmentajia Ilves-miehistölle. Tärkeintä oli saada kova nimi ja/tai veikeä mediapersoona, jääkiekollinen puoli olikin sitten kaikkea muuta kuin priorisaation ykkösasia. Mutta hei, tää on Tampereen Ilves. Suomen menestynein jääkiekkoseura, jota johdetaan sponttaanisti tunteella ja valmentaja saa AINA kenkää.
Mutta takaisin Ilvekseen. Vaikka itsekään en liiemmin iloinnut Raipen päävalmentajapestistä, otin kumminkin ilolla vastaan Viitakosken palkkaamisen apuvalmentajana. Nyt joku voi huudella suojatyöpaikan perään. No, ehkä, mutta täytyy muistaa, että VV on persoonana hieman erilainen kuin Raipe Suuri. Siinä missä Raimo tekee kaikkensa tappion välttämiseksi, siis raivoaa, tsempaa, huutaa, haukkuu tuomarit ja on varmasti tiukassa tilanteessa toinen jalka kaukalossa auttamaan jätkiä. Viitakoski puolestaan on rauhallinen, suhteellisen analyyttinen ja ainakin Urhon kommentoinista päätellen yllättävän hyvin sisällä nykykiekkoilun lainalaisuuksista.
Ja mikä vielä nostaa päätään on herrojen Helmisen ja Viitakosken tietous kesäharjoittelusta. Raipe siirtyi ammattilaiseksi puoliammattilaisliigasta 1980-luvun puolesta välistä. Käytännössä tämän jälkeen uransa loppuun mies hoisi itse kesäharjoittelun. Välillä enemmän, välillä vammojen saattelemana vähemmän. Raipelle riitti peruskunnosta huolehtiminen, sillä maaginen pelisilmä, kyky hahmottaa peliä ja tottakai sametin pehmeät kädet avittivat asiaa. Raipelle riitti, että vähän kävi aika ajoin juoksemassa mökkipoluilla ja jumppasi selkää auki.
Viitakoski puolestaan oli iso ja vahva pelaaja. Vaikkei miehen pelisilmä heikko ollut, oli Vesku parhaimmillaan jalan ollessa kevyt. Ja koska Veskun peli perustui fyysisyyteen, oli harjoittelu pitkälle pelaajalle hieman erilaista. Jos punttia veti liikaa, oli miehen jalat jumissa ja samalla peli. Jos taas jalat toimivat, vain tuuri saattoi auttaa vastustajaa. Esimerkkeinä vaikkapa pronssikausi 2000-01 tai kausi, jolloin Nemirovskyn tulo nosti lopulta Viitakosken pistepörssin kakkoseksi ja maalipörssin voittajaksi kaudella 2001-02.
Ja tässä on se asia, mikä saattaa Ilveksen pelastaa. Jos Viitakoski keksii yhdessä Helmisen kanssa harjoitteita, joilla joukkueen pelaajisto on sekä vahvoja, ilman nopeuden heikkenemistä, voi ennen kauden alkua oleva "varma jumbo" yllättää jälleen.
Raportit joukkueen kuivaharjoitteista .comissa (juuri se joskus touko-kesäkuun vaihteessa tehty tarina) kertovat ainakin omiin silmiin hyvää. Pelaajat tekevät muitakin harjoitteita kuin penkkiä, kyykkyä, rinnallevetoa ja lenkkiä kuntopyörää unohtamatta. Mikäli tuo jakso on mennyt putkeen ja nuoret pelaajat ovat oppineet jotain viime kaudesta, voi positiivisia yllätyksiä tapahtua.
Mutta muistutan vielä, että asetin keväällä Raipelle muutaman tavoitteen ensi kaudeksi ja mikäli näitä ei täytetä, pitää johtoportaan pohtia Helmisen pohtia kylmästi, vaikka niin hieno pelaaja mies olikin. Nämä tavoitteet olivat muistikuvieni mukaan (jostain kumman syystä en pääse sanasta sanaan tarkistamaan):
- Joukkueen liikkeen pitää toimia päivästä yksi. Joukkueen pitää ehtiä karvaamaan, kääntämään peliä ja ennen kaikkea asenne pitää löytyä noin 60 minuuttia. Kirjoittaisin muuten 60 minuuttia, mutta ensi kaudellakin tullee eteen "tuplapelejä" peräkkäisinä päivinä ja tällöin pelin ratkettua voidaan siirtää ajatukset jo seuraavaan otteluun.
- Pelaajien ajoitukset pitää saada harjoitteiden kanssa niin, että kiekko tulee aina pelaajalle, joka on liikkuvilla jaloilla. Nopeastakin pelaajasta tulee hidas, jos hän joutuu pysähtymään. Ja toisinpäin.
- Ylivoima. Niin se ylivoima. Kaikkihan tätä manaavat. Ei helkkari, jos sitä ei nyt saada kuntoon, on kahdella entisellä erikoistilanteiden huippupelaajalla peiliin katsomisen paikka. Jokaisesta ylivoimasta ei voi syntyä maalia, mutta järkeä pitää olla. Samoin pitää olla muutama eri variaatio, joilla maalipaikka haetaan. Enää, kun harvoin onnistuu kuvio, jossa heitetään lätty viivalle ja mennään maskiin ja lyödään riparit sisään. Viime vuoden jälkimmäinen Kärpät - Ilves -ottelu oli muistaakseni esimerkki toimivasta ylivoimasta. Kärpät tekivät neljä maalia viidestä ylivoimalla ja se ainoakin tuli juuri jäähyn päättymisen jälkeen. Ja huomioitavaa oli, että vain yksi maaleista syntyi viivan kautta.
- Nuorten pelaajien pitää kehittyä. Ok, nuorten kehittyminen ei ole lineaarista. Pelaajien kehittyminen niin fyysisesti kuin taidollisesti on erilaista. Silti viime kaudella voidaan laskea yhden käden sormilla eteenpäin menneitä nuoria. Oikeastaan niitä oli kahdesta kolmeen. Jokipakka, Aittokallio ja mahdollisesti Kolppanen. Muut joko odottivat itseltään liikoja tai kärsivät vammoista hyvin sujuneen edellisen kauden jälkeen vain sen takia, että voi ottaa iisimmin viime kesän ja kauden. Vaatimustason pitää olla koko ajan kova diktaattoreiltamme. Ikään tai palkkapussiin katsomatta.
- Peliin reagoiminen. Kun penkin päässä on kaksi vanhaa peluria, pitää heidän havaita pelin sisällä kuumat pelaajat, joihin voi luottaa tiukassa paikassa ja pelin loppuhetkillä. Aina ne eivät ole joukkueen tähdet. Jonain toisena päivänä saattavat olla. Jees-jees touhulla mennään aina ojasta allikkoon.
- Niin ja se viimeinen. Tappioputket pitää pystyä katkaisemaan. Nuorelle joukkueelle niitä tulee automaattisesti, mutta valmennuksen pystyä motivoimaan joukkue, ettei mailaa puristeta rystyset valkoisena pelistä toiseen.
Yhden tai kahden kohdan epäonnistuminen ei johda katastrofiin, mutta kaikkien kohtien... Silloin pitää Vincentin jatkaa yksinvaltiaana totuttua linjaa nyky-Ilveksessä: Valmentaja, sinä olet heikoin lenkki. Hyvästi!
