Mut on selkeesti traumatisoinut Ilves-paniikki. En hahmota, milloin se on tapahtunut.
Syksyllä 85 olen ollut 6-vuotiaana ensimmäisessä pelissä (Ilves-Jyp 5-4, Summanen istui jäähyllä), edellisen kevään mestaruudesta on ns. havainto, mutta eipä juuri muuta. Kamalissa Lukkoa vastaan pelatuissa plejareissa olin paikalla, ehkä se trauma on jo sieltä?
Olen mennyt autuaan sekaisin jo, monetko karsinnat on tullut nökötettyä Hakamettässä ja montako kertaa on jääty sääleistä rannalle täs 39,5 vuoden aikana. Mutta sen *aatanallisen Ilves-paniikin tunnistan, haistan ja näen. Kun pelitavasta (mikä se milloinkin onkaan ollut) katoaa järki ja jyvä, mailat tutisee, kiakot pomppii, syötöt napsuu vastustajan lapaan tai karkaa pitkiksi, ei lauota, lauotaan kahdesta metristä viisi metriä ohi, kökelletään viivalla, otetaan typeriä turhautumisjäähyjä, ollaan seisovin jaloin, liu'utaan ja roikutaan koko ajan pari potkua perässä.
Viime viikolla Lukko-peli oli hyvää, ja hanskassa. KalPa-peli sitten taas alkoi pontevasti, mutta jo ekan erän alkupuolella tunnistin paniikin. Ehkä ainoan kerran tällä kaudella? Aiemmin on tullut tiukan pelin jälkeisiä ohipelejä, tai paniikkiin menemättä on kivuttu rinnalle, ohikin. Miksi juuri nyt lauataina? Hölön ilmeestä olin tulkittevinani, että olisi ehkä uusi ilmiö hälle. Oliko ensimmäinen peli, jossa oli painetta voittoon?
Hölö/kapteenisto/muut pukuhuoneen äänihenkilöt ovat tällä kaudella onnistuneet erätauon aikana kääntämään pelin meille. Nyt haluan nähdä, miten tän 1,5 viikon aikana pistävät tuon paniikin historiaan. Saa suorittaa.
