Ipa72
Luottopelaaja
- Viestejä
- 6 737
Hyvä kirjoitus!Pari sanaa vielä.
Kuten oletettua, tässä vaiheessa alkaa ilmestyä kirjoituksia (kuten Mikko Hyytiä MTV:llä), jossa kerrotaan, että Antti Pennasen kohtelu on "lähtenyt lapasesta". Pohdiskellaan, miten pahalta on mahtanut miehestä itsestään tuntua. On tarvinnut pelin päätyttyä tilaa itselleen, heikkoutta pitää ymmärtää.
Empatiaa ja samaistumiskykyä on maailmassa aivan liian vähän. Suurimpia taitoja, mitä ihmisellä voi olla, on asettuminen toisen ihmisen tilalle. Kulkea maili hänen kengissään.
Hyytiä kirjoittaa Tommy Hellstenin ajatuksista, joita myös Pennanen opiskelee. Toimittaja kirjoittaa Hellstenin ajattelusta, erityisesti heikkouden hyväksymisestä. Rohkeudesta olla haavoittuvainen.
Olen myös Hellstenini lukenut ja myös saanut niistä paljon. Häpeän hyväksyminen ja jopa julkiseksi tekeminen on syvä, vaikea, mutta hieno ajatus. Allekirjoitan tämän kaiken sataprosenttisesti.
Se, missä toimittaja menee kuitenkin metsään, on se, että Antti Pennasen kritiikissä tappion hetkellä ei ole kyse mistä tahansa tunteesta tai ihmisen heikkoudesta. Kyse on johtajuudesta.
Yhteiskunnassa on johtajuushierarkioita, pidimme niistä tai emme. Niihin liittyy merkittäviä vastuita, joita usein seuraa vastuuseen suhteessa olevat korvaukset.
Antti Pennanen on rakentanut vahvan ja arvostettavan ammatillisen osaamisen ja urapolun. Tuossa asemassa ihmisellä tulee olla käytössään laaja-alainen ymmärrys ja työkalupakki siitä, mitä hän itse ihmisenä on, mitä häneltä odotetaan, miten hän johtaa ja mitä häneltä odotetaan. Urheilujohtaminen korkealla tasolla ei poikkea huippuyhtiöiden tai politiikan johtamisesta (joissa molemmissa toki tapaa liiankin usein heikkotasoista johtamista).
Kuten sanottua, me kaikki tarvitsemme enemmän empatiakykyä, tunneälyä ja ymmärrystä kanssaihmisten kokemuksista. Saan tästä oikein hyvin kiinni, ja pystyn kyllä samaistumaan Pennasen tuskaan raskaan tappion hetkellä.
Mutta ei Pennanen epäonnistunut ihmisenä, vaan hyväpalkkaisena johtajana. Jollaiset palkataan aina kehittämään, rakentamaan, tekemään tulosta ja kantamaan vastuuta.
Uskon vahvasti, että Antti Pennanen on tehnyt kehittämispuolella merkittäviä asioita. Lisännyt pelaajien ja organisaation ymmärrystä lajista nimeltä jääkiekko ja kehittänyt pelaajia ihmisenä ja ammattilaisena.
Oma pettymykseni kohdistuu siihen, että Pennanen ei kantanut vastuutaan johtajana. Johtajana, joka kriisinkin aikana seisoo etulinjassa ja tekee työnsä.
Kriisien aikana johtaja seisoo rinnalla, siirtää omat tunteensa ja vaikeutensa sivuun, tekee vaikeita asioita ja päätöksiä ja kiittää niitä, jotka mukana kulkevat. Se on yksinkertaisesti hyvää johtajuutta.
Ihan varmasti Antti Pennanen on kiittänyt pelaajiaan ja henkilökuntaansa kaiken päätyttyä. Se, että hän ei kätellyt vastustajiaan, oli enemmänkin kauneusvirhe, mutta silti ruma tahra, joka ei unohdu.
Surullisinta - ja eniten kysymyksiä herättävää - on se, että Pennanen ei sanallakaan kiittänyt Ilves-yhteisöä. Kyllä, varmasti hetki oli vaikea, häpeä ja heikkous pinnassa.
Mutta se mitä Tommy Hellsten sanoo on, että älä pelkää häpeää, heikkoutta. Hyväksy se ja anna sen näkyä. Kun toimittaja puolustaa Pennasen käytöstä Hellstenin ajatuksilla, hän ei itse asiassa ole sisäistänyt sitä mistä Hellsten puhuu.
Ihmiset ovat haavoittuvia. Se on myös elämän tärkeimpiä ja kauneimpia asioita. Niin pitää olla.
Harvoille ja valituille annettu johtajuus edellyttää enemmän. Etsi omille tunteille niille kuuluva aika, käsittele niitä, tunne häpeää ja heikkoutta. Ne kuuluvat myös johtajan elämään.
Mutta niin kauan kun on aika johtaa, tee se. Seiso edessä, ota vastaan mitä tulee, kannusta omiasi ja kumppaneitasi entistä parempaan, kehu ja kiitä. Etenkin silloin kun itse olet epäonnistunut. Entistä enemmän.
Johtajuus on kova, rankka laji. Harvat sen osaavat. Antti Pennanen on antanut ymmärtää, että hän sen ymmärtää ja osaa.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Pennanen on matkan varrella eksynyt. Ihmisenä arvostan suuresti ajatteluaan ja opintojaan. Mutta samalla johtajuus - päävalmentajan perustehtävä ja -vastuu - katosi, unohtui.
Ristiriitaisinta kaikessa on se, että omissa ihmisyyden opinnoissaan Antti Pennanen unohti kaiken sen ihmisyyden, joka johtamaansa yhteisöön kuului. Kannattajien, työnsä tukijoiden kokeman tappion, pettymyksen, häpeän.
Johtaja ylenkatsoi ympärillä olevaa 12000 ihmistä ja heidän kokemustaan. Käänsi selkänsä ja käveli pois.
Itse asiassa tämä avaa sitä käsitystä (vaikka tulkitsenkin asiaa toisin päin), että johtajakin on vain tavallinen ihminen. Ihminen, jolla on tunteet. Pois lukien psykopaatit, mitä persoonallisuuspiirrettä toki osassa johtajissa on valitettavasti jonkin verran.
Tunnepohjaisen ja rationaalisen toiminnan tasapaino on hyvin herkkä ja ihmisillä hyvin erilainen. Tasapainon taustalla on hyvin monien tekijöiden vaikutus sekä tunnehallinnan voimakkuuteen vaikuttavat omat taustalla olevat laukaisevat tekijänsä mm. stressi, väsymys, odotukset, työyhteisö, työkulttuuri, arvot, ristiriidat jne.
Sallitaanko johtajalta inhimiilinen puoli?
Kumman haluaisit itseäsi johtavan tunteettoman koneen vai ihmisen?
Me emme tiedä, mitä Pennasen päässä tuolla hetkellä liikkui ja mitkä tekijät taustalla aiheuttivat, selvästi kuitenkin voimakkaan impulsiivisen päätöksen, poistua paikalta välittömästi.
Oliko hyvää johtamista? Vastaus on ei.
Oliko inhimillistä? Vastaus on kyllä.
Ymmärränkö? Kyllä. Vaikkakin, vasta näin jälkikäteen, oman tunnetasoni laskettua ja rationaalisen puolen tasoitettua ajatteluani.
Viimeksi muokattu: