Eilisen kotipelin jälkeen pystyy avaamaan suunsa nyt. Virkamieskiekkoa. Sitä katseltiin kaksi erää. Ymmärrän, ettei nyt olla änhooällässä, mutta se epäonnistuneiden syöttöjen ja jalkoihin karanneiden kiekkojen määrä, huh. No, eniten ärsyttää se, että kotipeli on kotipeli. Kotona on omat kannattajat, joilla on vaihtoehtoja perjantain viettämiseen muuallakin. Ollaan nollakolme perässä ja heitetään kiakkoa kulmaan. Ja kun se ei toimi, heitetään lisää kiakkoa kulmaan. Kotifanit odottaa kavennusta, mutta ei, pyöritään kulmissa ja tehdään piruetteja. Pahimmillaan juuri sitä, mitä ”tiukoissa” Tappara-peleissä aina vihasin ennen, että pidetään kiekkoa, mutta Seppälä ei päästä maalille.
No, mitäs kolmannessa erässä. Ruvettiin taklaamaan, tehtiin torikokouksia vastustajan maalille JA ammuttiin. Ja aina joku luisteli karoille. Hups! Tilanne kolmekolme. Tässä kohtaa mietin, voisiko pelaajat heittää Antin taktiikat luiskaan ja sanoa Jalolle, että me pärjätään ihan hyvin ite loppukausi.
Puheet mestaruutta tavoittelevasta jengistä kannattaa unohtaa tämän valmentajan alaisuudessa. Tehottomuus ei ole pelaajien vika, vaan sen, että muissa jengeissä valmentaja valmentaa muutakin tyyliä kuin viisikon lähtö oman maalin takaa ja ampukaa kiekko päätyyn. Näkeehän sen Oulasta erityisesti, että se on turhautunut. Se yksi Oulan taklaus näytti, että pullossa on henkeä, mutta korkkia pitää löysätä.
