Kuten Tarinankertoja toteaa, alivoimapelaaminen on sidoksissa vastustajan ylivoimapelaamiseen. Siksi pohjatyö on tavattoman tärkeää eli yksityiskohtien hallinnan pitää olla kunnossa. Siksi olikin yllättävää, kun Ilveksen pelaajat kertoivat syksyllä, että alivoimapelaajien rooleja oli alettu laittaa kohdilleen Salon johdolla. Erikoistilannepelaamisessa on perinteisesti ollut tapana, että pelaajat ovat saaneet itse sopia kuvioita, mutta se ei ole enää millään tavalla nykypäivää, ei edes sellaisessa kivikautisessa pelissä kuin jääkiekko.
Kärppä-alivoiman jäljettely ei ole sikäli kovinkaan fiksua, että luultavasti kaikki joukkueet ovat punoneet juonia Kärppien alivoiman murtamiseksi, ja koska Ilves ei ainakaan vielä osaa pelata alivoimaa yhtä hyvin kuin Kärpät, niin lopputulos ei voi olla kovinkaan hyvä.
Itse tykönäni laatisin kaksi erilaista taktiikkaa. Hyviä ylivoimajoukkueita vastaan voisi lähteä todella tiiviillä 2-2-boksilla, jossa ulosboksataan vastustaja, blokataan laukauksia ja luotetaan siihen, ettei Dostal päästä sektorin ulkopuolelta tulevia laukauksia. Tämä kuvio pakottaisi vastustajan hakemaan melko yksipuolisesti laukauksia poikittaissyötöistä ja jostakin B-pisteiden takareunan tasolta.
Pääsääntöisesti toisin alivoimaan liikettä, aivan kuin ylivoimaankin. Kuviona olisi 1-2-1, kuitenkin niin, ettei pelaajien asettuminen kentälle muistuttaisi niinkään timanttia kuin eräänlaista Stockmann-kuviota. Ajatuksena olisi se, että pelaajat liikkuisivat aktiivisesti, etenkin kolme ylintä, kuitenkin niin, että muoto pysyisi kompaktina eikä tapahtuisi ryntäilyä, vaan koko boksi reagoisi synkronoidusti. Tällainen asetelma saisi aikaan sen, että vastustaja joutuisi katsomaan hyvin tarkasti, milloin voi yrittää syöttöä neliön läpi, koska vaarana olisi se, että pörräävä puolustus saisi katkaistua syötön ja pääsisi saman tien ylivoimahyökkäykseen. Tämä hidastaisi ylivoimapeliä ja saisi vastustajan syöttelemään enemmän vaarattomalla alueella, toisin sanoen takamiehen kautta. Aktiivinen alivoima pystyisi myös iskemään nopeasti, jos vastustaja tunaroi kiekon kanssa tai jos pelaaja saa kiekon huonossa asennossa. Riistotilanteissa voi ottaa riskejä, jos joukkue voi luottaa reagointikykyynsä ja siihen, että pelaajat tietävät kaikissa tilanteissa, mitä pitää tehdä.
Nykyään on tosiaankin yleistynyt se, että myös ykköshyökkääjät pelaavat alivoimaa. Joukkueet haluavat, että myös alivoimapeli muodostaa hyökkäysuhan. Silloin vaarana on luonnollisesti se, että alivoimapelaajat ajattelevat hyökkäämistä jo siinä vaiheessa, kun pitäisi keskittyä puolustamiseen.