SM-liigassa on mahdollista voittaa Kanada-malja, hopeaa, pronssia ja runkosarja-pokaali. Jokainen omalla tavallaan hieno suoritus varsinkin jälkikäteen, nämä jäävät tilastoihin ja niitä sitten voi selailla. Erityisesti pitkäkantoisesta menestyksestä kertovat mitalien ja runkosarjavoittojen taajuudet.
Suurille joukkueille kuitenkin tavoitteen pitää olla mestaruus ja sellainen me nyt vihdoin taas ollaan. Kuitenkaan ei olla ainoa suuri joukkue ja ne pienemmätkin tunkevat välillä mitaleille ja mestariksikin, eikä mestaruutta kukaan voi taata ja siksi himmeämmät mitalisijatkin (ja se runkosarjavoitto) antavat sinänsä hyvän arvosanan kaudesta, mutta ei niihin silti tyytyväinen voi olla tai tyytyä saa. Ilves esimerkiksi voitti 60-luvulla 9 mitalia 10 mahdollisesta. Suorastaan uskomaton suoritus johon ei ole kukaan muu koskaan yltänyt, mutta tuskin bileet kovin kovat ovat olleet niiden 6 himmeämmän mitalin kohdalla, vaikka pelkkä 3 mestaruutta 60-luvulla ei olisi läheskään yhtä vakuuttava suoritus.
Mitä CHL:ään tulee, niin siinä missä Tappara on oppirahansa jo siinä sarjassa maksanut lähes 10 vuoden aikana, niin me oltiin ekaa kertaa mukana ja maksettiin niitä oppirahoja. Tällä hetkellä näyttää hyvältä sen suhteen, että päästään ensi vuonna yrittämään uudelleen ja toivottavasti valmiimpana. En halua lukea mitään selityksiä budjeteista, jos sveitsiläisiä tai saksalaisia seuroja esimerkiksi tulee vastaan. Nyt en kuitenkaan jaksa miettiä CHL:ää kun minua kiinnostavan Ilveksen viimeisimmästä CHL-pelistä on kuukausia ja seuraavaan peliin on vielä pidempi aika. Tämän päivän CHL-finaali ei muuttanut Ilveksen CHL-taipaleessa enää mitään, se sössittiin Myrrän johdolla kauan sitten ja pääarkkitehti ei ole enää Ilveksen kanssa ollut tekemisissä aikoihin.
Sen sijaan SM-liigassa tapahtuu nyt ja viime kauden mitalijoukkue Ilves taistelee jälleen mitaleista, jopa siitä kaikkein kirkkaimmasta unelmasta.
