Ajattelutapa, että rahat pitää ensin tienata ennen kuin niitä käytetään, sopii sikäli huonosti ammattilaispalloiluun, että kesällä seuroilla ei juurikaan ole tuloja. Vaikeaa siinä on seuraavan kauden joukkuetta rakentaa, kun sitä rahaa ei tule.
Toisaalta tulobudjetti joudutaan joka tapauksessa laatimaan melkoisen toiveajattelun varaan, koska kotimaisessa jääkiekkoilussa yleisötulot muodostavat yhä noin puolet seurojen tuloista. Yleisömyyntiin, etenkin kausikortteihin, taas vaikuttaa suuresti se, millaiset odotukset kannattajilla on tulevan kauden suhteen. Toisin sanoen joukkueen pitäisi olla mahdollisimman houkutteleva jo kesällä.
Sanomattakin selvää lienee, että yhtälö on haastava useimmille liigaseuroille.
Ilves on nyt mennyt uuden tulemisensa ensimmäiset kaksi kautta hyvin varovaisella rahankäytöllä. Pitäisikö ensi kaudella kokeilla toista vaihtoehtoa, eli jonkinasteista riskinottoa? Vaarana tosin on se, että jos joukkue nyt sukeltaa sekä urheilullisesti että taloudellisesti, ensi vuoden tilanne muodostuu entistäkin haastavammaksi eikä riskinottoon enää ole realistista mahdollisuutta.
Vaikka usein sanotaan, että ammattilaisurheilu on samanlaista liiketoimintaa kuin mikä tahansa muukin yrittäminen, niin urheilulla on kuitenkin omat erityispiirteensä. Yleisö voi esimerkiksi kyllästyä jatkuvaan menestykseen, kuten Turussa tapahtui, tai seura voi säästää itsensä hengiltä, jos yleisö kyllästyy säästöbudjetilla koottujen miehistöjen menestymättömyyteen.
Kymmenen prosentin säännöllä Jalo kannattajineen on varmistanut valtansa Ilves-Hockey Oy:ssä. Muutos tilanteeseen tullee vain siinä tapauksessa, että yhtiö joutuu turvautumaan osakeantiin. Tarkan euron taktiikalla yritetään varmaankin varmistaa se, ettei sellaiseen operaatioon jouduta.
