Tän päivän Aamulehdessä Tapparan Kemiläinen kiteyttää hyvin hifk voittopelin ja tietyllä tapaa ohjeistaa nuorta ilvesryhmääkin tai ainakin osuu naulan kantaan siinä mikä ilvekseltä puuttuu pelistä"vaikka olimme välillä mankelissa, pystyimme pitämään äijät huipputonteilta pois. Se vaatii kärsivällisyyttä, että emme pelanneet itseämme tilanteista ulos emmekä yliyrittäneet. Pidimme oman paketin kasassa ja heidät laitojen lähellä. Siellä he saavat olla ihan vapaasti".
Hyvä huomio. Viime kaudella Ilveksen oman alueen peli perustui juuri tuohon, vaikka se silloin olikin Liigan valtavirran vastainen tapa pelata. Ilves ei mennyt paniikkiin, vaikka vastustaja pyöritti peliä pitkäänkin tupsukorvien alueen kuolmissa. Ilves ymmärsi, että tilannetta voi kontrolloida, vaikka vastustaja hallitsikin kiekkoa hyökkäysalueellaan. Jokainen mies tiesi tehtävänsä, kun pelitapa oli riittävän simppeli.
Lisäksi Tapparan oman alueen pelissä näkyy vahvasti yksi piirre, joka Ilveksen pelistä on tällä kaudella kauttaltaan puuttunut: kun porkkanapöksyt omalla alueellaan iskevät, koko viisikko iskee synkronoidusti samalla hetkellä.
Tällä kaudella Liigassa on korostunut yksi seikka, joka tavallaan on vienyt aseita pois Ilveksen tavoittelemalta vauhtilätkältä ja päätypeliltä. Jos vielä viime kaudella yleinen trendi oli se, että puolustusalueella pyrittiin paineistamaan kovaa, ylimiehittämään ja riistämään kiekko mahdollisimman nopeasti, tällä kaudella entistä useampi joukkue tyytyy tukkimaan keskustaa ulosboksaamalla.