Vaikka Myrrän aikakaudella onkin puhuttu peruspelistä ja pelin peruselementeistä, se ei tarkoita, että Ilves pelaisi perusjääkiekkoa. Ilveksen tämän kauden pelitapa on itse asiassa aika vaativa, ja sikäli ei ole ihme, että nuorilla pelaajilla menivät alkukaudella puurot ja vellit sekaisin, ja sitäkin todennäköisemmin, jos heitä on kannustettu ottamaan riskejä ja lähtemään hyökkäyksiin mahdollisimman nopeasti. Kun tähän yhdistetään vielä Kiven suurpiirteinen tyyli ja puutteet yksityiskohtien hallinnassa, tuloksena oli helppoja pelinluku- ja merkkausvirheitä, vajaata suorittamista tukitoimissa, kuten takakarvauksessa ja sivupaineessa, huonoa viisikkopelin rakennetta, pää kolmantena jalkana hyökkäämistä, älytöntä riskinottoa ... Siihen kun vielä lisätään Kolppasen luokaton maalivahtipeli, niin soppa oli valmis.
Todennäköisesti Kivikin olisi älynnyt ottaa vauhdista napsun pois, koska hän teki vastaavanlaisen korjausliikkeen jo kaudella 2017-18. Se ei olisi kuitenkaan poistanut suurinta ongelmaa eli sitä, että pelaajat ajattelivat asioita väärässä järjestyksessä. Alkukaudella etenkin hyökkääjät ja ehkä myös jotkut puolustajatkin ajattelivat ensisijaisesti vain hyökkäysvaihetta, mikä johti siihen, että he varastivat puolustuspelistä ja muista perusasioista, ja kuitenkin vasta niiden huolellinen ja kurinalainen suorittaminen mahdollistaa hyvän ja laadukkaan hyökkäämisen.
Vaikka Koskela puhuikin syksyllä koko pelitavan "räjäyttämisestä", Myrrän aikana ei ole juurikaan puututtu pelitapaan. Nyt vain asioita tehdään selkeämmin, huolellisemmin, kurinalaisemmin ja sitoutuneemmin. Pelitavallisesti muutoksia on tehty korkeintaan napsun verran sinne ja toinen tänne.
Ne, jotka tapaavat aliarvioida pelitavan merkitystä, voivat katsoa tämän kauden tupsukorvia ja miettiä vaikkapa sitä, miksi esimerkiksi Peltola pelaa tuloksellisesti uransa parasta kautta. Parhaimmillaan Ilves pystyy luomaan hyökkäyksiä, joissa koko viisikko etenee tiiviinä pakettina yli keskialueen. Kun joukkueessa kerran on Ruotsalaisen ja Leinon kaltaisia taitavia keskushyökkääjiä, on ollut mukavaa nähdä, että peliä pyritään luomaan keskustan kautta, ja samaan aikaan puolustajat nousevat tukemaan hyökkäyksiä, jolloin sentterillä on mahdollisuus jakaa kiekkoa molemmille puolilleen ja vieläpä kahdelle eri tasolle. Viime kaudella ykkösavaukset kohdistuivat pääsääntöisesti laitaan, mutta nyt keskikaista näyttää olevan ensisijainen vaihtoehto. Juuri tällainen hyvin raamitettu viisikkopeli mahdollistaa sen, että myös yksilöt pääsevät loistamaan. Esimerkiksi Peltola ei ole sellainen kiekollinen puolustaja, joka kykenisi omilla kiekollisilla taidoillaan ja liikkeellään luomaan tilanteita, mutta kokeneena ja ilmeisen peliälykkäänä pelaajana pystyy operoimaan maksimaalisesti osana hyvin strukturoitua viisikkopeliä.
