Jos nyt hieman tässä perkaisin koko kautta…
Kausi alkoi osaltani harkkapelien seuraamisella, joissa pyrin seuraamaan ”kärkiäijiä” ja nuorisokaartia. Ihan hirveän hyvää kuvaa ei saanut kummastakaan osastosta ja harkkapelien anti oli muutenkin mollivoittoista. Mutta pääasia oli, että pääsi taas näkemään Ilves -kiekkoa!
Itse kausi alkoi mielestäni erittäin sekavana, vaikka Ilves kykenikin voittamaan sekä Tepsin että Tapparan. Jotenkin pelko hiipi heti persuksiin, että näinköhän tästä tulee taas yhtään mitään. Onneksi huoleni oli aiheeton ja peli lähtikin kulkemaan kohtuu hyvin, kunnes sitten Lokakuun alkupäivinä iski paha lama… potkuja tuli vaadittua aika monelle (tietenkin). Silloin oli kyllä odotukset taas niin maassa kuin vain voi olla ja peruspessimistiluonne nosti itseään ja olinkin täysin varma, että kaudesta tulee jälleen yksi suuri pannukakku. Mutta niin vain Ilves nousi suosta ja alkoi voittamaan pelejä hyvällä tahdilla. Pelitapakin tuntui istuvan hyvin nuoreen joukkueeseen ja tukena olivat erinomaiset maalivahdit.
Hakametsän loppuaika oli hyvin tunteikasta. Peli kulki ja voittoja tuli tiuhaan tahtiin. Muutto Nokia Arenalle oli jotenkin uskomatonta ja samalla surullista, kun Hakametsä piti jättää taaksensa. Sitten iski kuvioihin se pelätty korona… pelattiin tyhjille katsomoille ja pelättiin taas pahinta kauden loppuunsaattamiseksi. Samalla myös Ilveksen peli sekosi ja tuntui, että mitään pelitapaa tai suunnitelmaa ei ole. Taas koeteltiin hermoja ja jaksamista. Mutta niin vain tuostakin aallonpohjasta noustiin taisteluun liigan kärkipaikasta. Vihdoin ja viimein kun saatiin katsojat peleihin oli se jotakin niin mahtavaa ja peli pelin perään katsojamäärät nousivat.
Ihan ei vielä Ilves kuitenkaan ollut valmis liigan piikkipaikalle. Osa otteluista sössittiin jollakin ihme asenteella tai peluutuksella. Lisäksi koronan jälkihöyryt raastoivat porukkaa aikas lailla. Loppujen lopuksi runkosarjassa paalutettiin kuitenkin hieno sija 3. ja kaudelle 2022-2023 myös CHL paikka. Mahtavaa työtä, muttei kuitenkaan ihan täydellistä.
Oikeastaan näin jälkikäteen ajateltuna 3. sija saattoi olla kaikkein pahin paikka, koska vastustajaksi tuli viime metreillä Laten vahvistama Kärpät. Puolivälierät olivatkin allekirjoittaneelle samalla kauhunäytelmä ja onnenkukkulanäytelmä. Tahkottiin tietty kaikki 7 raastavaa peliä ja kuin ihmeen kaupalla Konna Kontiola ratkaisi meille 21 vuoden jälkeen mitalipelipaikan, huhheijjaa sitä onnen ja ilon tunnetta paikan päällä Arenassa. Voin rehellisesti sanoa, että oli paras ja käsittämättömin hetki elämässäni todella pitkään aikaan!
Samalla tuo arvokas välieräpaikka toi ainakin allekirjoittaneelle huolia siitä, että miten tuo osittain rampa joukkue jaksaa Tepsin kyydissä. Ja näinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävikin, että bensa loppui ja selvästi yhtenäisempi ja kokonaisvaltaisempi Tepsi meni Tapparan kaveriksi finaaliin. Ja Ilveksen kohtaloksi jäi tippuminen pronssimatsiin, jossa vastaan luisteli KooKoo. Mutta hienoa oli se, että vihdoin ja viimein pelattiin mitalista, hei 21 vuoteen ekan kerran!
Ja näin se kausi päättyi erittäin positiivisiin tunnelmiin. Ilves on tosiaankin tullut takaisin ja suurten joukkoon. Uskomatottoman turbulenttinen tie on käyty ja oikeastaan jatkossa vain taivas on rajana. Tämän iltainen pronssimatsi ei tasoltaan ollut kummoinen, mutta selkeästi Ilves halusi enemmän ja sai sen ansaitusti. Parit krokon kyyneleetkin tuli päästelyä silmistä. Nyt oikeasti tiedetään mitä se voittaminen vaatii… Uskon, että ensi kaudella Ilves on selkeästi valmiimpi ja halukkaampi menemään päätyyn saakka. Vahvistukset ainakin kuulopuheiden ja foorumin mukaan tulevat olemaan kovia! Ensi kaudella mennään finaaleihin, siitä olen 100% varma!
Me uskoimme, me kannatimme ja me saimme… Kiitos Ilves ja kiitos teille muille kannattajille, teitte Arenasta huikean paikan olla, huhhuh! Nyt on aika huilata itse kunkin…, mutta kannetetaas samalla Suomi Maailmanmestaruuten!
Kiitos!