Vaikka tämä seura paikoin v*tutusta itsessäkin aiheuttaa niin en ole katunut Suomen kauneimman kannattamista päivääkään. En päivääkään.
Tämä. Osa porukasta kärsii kyllä aivan käsittämättömän suuresta alemmuuskompleksista asiassa, joka ei heihin millään lailla henkilöidy.
Silloin tällöin, kun Ipa ottaa turpaan ja mää käyn siinä hetkessä vähän turhan suurilla kierroksilla, sattuu joku urheilua seuraamaton kysyä: "Mitä väliä? Sehän on vaan urheilua!"
Tätä kommenttia analysoimalla pystyy mun mielestäni hyvin erottelemaan meidänkin Ilveksen kannattajat tyyppeihin A ja B.
On se tyyppi A, johon itsekin kuulun. Tyypin A kannattajia voisi kutsua "yhteisöläisiksi": he kannattavat Ilvestä sen seuraa ympäröivän kulttuurin ja seurayhteisön takia. Kentän tuloksella on tietysti väliä, mutta se ei heille ole pääasia. Heille pääasia on Ilveksen parissa muodostetut ihmissuhteet ja seuran paikka heidän identiteetissään ja korvienvälisessä minäkuvassa. He samaistuvat seurayhteisöön enemmän kuin pelkkään kentällä seuraa edustavaan joukkueseen. Tämän tyypin kannattajat ovat myös todennäköisempiä kannattamaan Ilvestä lajirajojen yli.
Ja sitten on tyyppi B. Tyypin B fanit ovat lähtökohtaisesti aivan yhtä intohimoisia kuin tyypin A kannattajat, mutta heille tärkeämpää on heidän henkilökohtainen kytköksensä nimenomaan kentällä pelaavaan joukkueeseen. Näille ihmisille se, miten seuran väreissä kirmaavat pelaajat suoriutuvat työstään on selvästi tärkeämpää, kuin mikään kentän ulkopuolella tapahtuva. Tämä asenne näkyy myös tappion hetkillä: he ottavat pettymykset äärimmäisen henkilökohtaisesti, aivan kuin he itse olisivat olleet kentällä häviämässä. Kaikki tämä t*pparan perseennuolenta ja Ilvekseen liittyvä alistuva kielenkäyttö on myös oire tästä ajattelutavasta. Näiden ihmisten mielessä se, että 20 heille tuntematonta ammattilaisurheilijaa suoriutuu huonommin kuin toinen, eri värejä kantava, porukka, on henkilökohtainen pettymys. Se vaikuttaa heidän omaan itsetuntoonsa.
Ryhmän B kannattajissa tuo "sehän on vain urheilua" kommentti näyttäisi siis, alkuperäksestä ignoranssistaan huolimatta, olevan erittäin totta. Ja siksi mää en ymmärrä näitä ihmisiä. T*pparan loistavuus on syytäkin tunnustaa, mutta minkä takia paikallisvastustajaa tarvitsee joka saatanan välissä mielistellä? Se ei kerro enää urheiluun perustuvasta analyyttisyydestä, vaan henkilökohtaisista ongelmista itsetunnon kanssa. Loppujen lopuksi: se kentällä tapahtuva nimenomaan on vain urheilua. Sinä et itse ole ollut siellä häviämässä, joten minkä takia se pitää ottaa niin henkilökohtaisesti?
Sillon kun me lauletaan "Meillä on maailman kaunein seura", me ei tarkoiteta Jakub Malekia, Oula Palvetta tai edes Eemeli Suomea. Me tarkoitetaan nimenomaan sitä seuraa: sitä maailman kauneinta kokonaisuutta. Ja siinä meillä ei ole yhtään mitään hävettävää, ei ketä tahansa vastaan vertaillessa.