Vs: Tuomas Tuokkola Ilvekseen kahden vuoden sopimuksella
Jo ennen kauden alkua oli selvää, että Ilveksen pelaajamateriaali on kovin ohut eikä juurikaan kestä loukkaantumisia; erityisen huolissaan oltiin Sandellin polven kestävyydestä, joka sitten ei kestänyt, kuten hyvin tiedämme.
Joukkue oli koottu aika pitkälle palvelemaan Tuomas Tuokkolan hakemaa tuunattua pelitapaa, eli joukkue oli urheilullinen, luisteleva ja taisteleva. Myös fysiikkavalmennuksessa oli panostettu liikkeen kehittämiseen ja anaerobisen suorituskyvyn nostamiseen.
Jos ennen Liigan alkua nostettiin eräillä tahoilla esiin kysymys siitä, pitäisikö Ilveksellä olla myös vaihtoehtoinen pelitapa siltä varalta, että haluttu sapluuna ei jostakin syystä toimikaan. Uhkatekijöitä oli: aiemmillakin kausilla Ilves lähti monia muita joukkueita valmiimpana sarjaan, mutta menetti etunsa sitä mukaa, kun muut saivat pelinsä kohdilleen; muiden joukkueiden tottuminen Ilveksen pelitapaan; väsyminen; pelaajien ymmärrettävä kyvyttömyys suorittaa joka ilta äärirajoilla; ja loukkaantumiset.
Kauden alla peräänkuulutin sitä, että tällä kaudella Tuokkolan on kyettävä kehittämään joukkueensa peliä myös kauden aikana. Myös vaatimustasoa olisi nostettava aiemmasta. Lisäksi olisi puututtava aiempia kausia tehokkaammin tiettyihin sinänsä pieniin, mutta silti merkittäviin epäkohtiin, kuten yksittäisten pelaajien kurittomuuteen ja huolimattomuuteen.
Alkukaudella Ilveksen viisikkopelin rakenne oli sellaisella tasolla, ettei Tuokkolan aikakaudella ole vastaavaa koskaan aiemmin nähty. Hyvin strukturoitu viisikkopeli antoi ainakin yleisölle sellaisen virheellisen kuvan, että monet pelaajat olisivat kesän aikana menneet eteenpäin kukon askelin. Kun viisikkopeli alkoi lokakuun alkupuolella pikku hiljaa rakoilla, myös yksittäisten pelaajien puutteet ja heikkoudet alkoivat tulla entistä enemmän esiin.
Siinä tilanteessa, ja vielä enemmän sen jälkeen, kun hyökkääjä toisensa jälkeen on joutunut sairastuvalle, olisin kaivannut selkeämpää pelitavallista muutosta. Näistä näkemyksistäni olen kertonut toisaalla.
Entä vaatimustaso? Joidenkin pelaajien kohdalla valmennusjohto on reagoinut siirtämällä heidät joksinkin aikaa sivuun kokoonpanosta. Esimerkiksi kurittomasti puolustaneet Fagerudd ja Kessel ovat olleen välillä poissa. Toiselta puolen taas tuntuu siltä, että Tuokkola palkitsee ensisijaisesti vain asenteesta ja loppuun asti yrittämisestä eikä niinkään siitä, miten pelaaja toteuttaa haluttua pelitapaa. Esimerkiksi Veistola ja Välimaa ovat jatkuvasti pysyneet Tuokkolan suosikkien listalla - epäilemättä juuri asenteensa vuoksi -, mutta tekevätkö he oikeasti kentällä niitä asioita, joita joukkueen teknillis-taktinen suorittaminen nimen omaan viisikkotasolla vaatisi ja edellyttäisi? Ja pystyisikö taas vaikkapa Suomi, vaikka häviääkin edellä mainitulle kaksikolle nopeudessa ja vääntövoimassa, tekemään viisikkotason suorittamisen kannalta oikeampia ja hyödyllisempiä ratkaisuja?
