Täytyy myös antaa synninpäästö valmennukselle, joka näytti turnauksen alussa olevan kykenemätön henkiseen johtamiseen. Puolivälierästä lähtien joukkueesta saatiin puristettua tehoja irti ja taisteluilme oli hyvä. Järventien pääsy pronssipeliin osoitti myös, ettei Pennanen tee asioista henkilökohtaisia ja uskon Robyn olevan vahvasti ensi vuoden suunnitelmissa mukana.
Ensi vuoden joukkueessa ei liene ihan sellaista määrää potentiaalisia huippuja kuin tänä vuonna. Vaikka Suomen joukkuetta on omien toimesta vähätelty Rädyn, Puistolan ja Saarelan puuttuessa, siellä oli kuitenkin mukana useita kärkikierrosten varauksia ja puolustushan oli varsin nimekäs. Takavuosien joukkueissamme on toki ollut vielä kovempiakin nippuja, mutta niin vain esim.
tämä nippu joutui 2017 karsintoihin ja 2018
tämä ryhmä putosi jo puolivälierässä. Kumpikin oli paperilla todella kova.
Erottava tekijä on ollut valmennus, vaikka aina pitää muistaa myös kilpailijoiden joukkueiden tason vaihtelevan ikäluokittain. Rautakorpi ei saanut pelaajista mitään irti, sai kesken turnauksen kenkää ja ei selkeästi ole muutenkaan turnausvalmentaja. Ahokaskin onnistui vasta toisella yrittämällään 2019. Aiemmin Marjamäki, Rindell ja Jortikkakin epäonnistuivat nuorten kanssa joukkueiden alisuorittaessa. Sen sijaan usein näissä yhteyksissä parjattu Helminenhän on onnistunut molemmilla yrittämillään viemään joukkueen lähes finaaliin, vaikka pelitapa on ollut vaikka mitä, mutta joskus hyvä hengenluonti ja ryhmäkiinteyskin kantaa pitkälle.
Edit. Ahokkaan valmentaman 2017-2018 joukkueen pakisto on kyllä ollut jäätävimpiä hetkeen (viisi ykköskierroksen varausta, yksi 2. kierroksen varaus ja yksi 3. kierroksen varaus):
Välimäki - Heiskanen
Juolevi - Jokiharju
Salo - Vaakanainen
Kotkansalo