Vs: Valmentaja Raimo Helminen
Melarus sanoi:
M_M sanoi:
Edustat ilmeisesti sitä koulukuntaa, jonka mielestä pelaajien puutteelliset taidot ja kyvyttömyys toteuttaa sovittua pelitapaa on valmentajan syytä. Todellisuudessa pelitavan toteuttaminen on hyvin pitkälti pelaajien vastuulla. Valmentaja ei esimerkiksi voi mennä kentälle antamaan sitä helppoa oikein ajoitettua syöttöä ketjukaverin lapaan.
Lainaus ei ollut minuun kohdistettu, mutta poimin sen koska tuo tietty sanoma toistuu useassa viestissäsi. Siis juuri se, että onko se valmennuksen vika, jos pelaajat eivät osaa taitojensa puolesta noudattaa sovittua pelitapaa.
Onko se valmennuksen vika, jos käytettävissä oleva pelaajamateriaali ei ole sarjatasolle riittävä?
Melarus sanoi:
Periaatteessa on, siis sikäli, että valmentajan tulisi toteuttaa pelaajistolle sopivinta pelitapaa. Sanoit itsekin, ettei joukkue soveltunut tuohon, miksi sitä siis piti väkisin yrittää? Kuten ainakin tarinankertoja on usein täällä toitottanut, seuralla pitäisi olla jonkinlainen strategia siitä, millaista peliä joukkue pelaa. Se siis pohjautuu nimenomaan seuran junioriputkesta tulevien vahvuuksiin. Tätä valittua strategiaa noudattamaan pitäisi palkata valmentaja joka sitä toteuttaa. Siinä mielessä siis seurajohdon vika, että palkkasivat valmentajan, joka tätä ei lähtenyt tekemään. Silti Helmiselle voi sen verran sälyttää vastuuta, että jokaisen valmentajan tulisi kyetä sopeutumaan ja ennen kaikkea varioimaan tekemistään niin, ettei kangistu aina siihen samaan kaavaan. Helmisen olisi siis pitänyt materiaalin nähdessään luopua valitusta tavasta ainakin osittain ja ottaa sinne pelaajiston taitoja tukevia osia.
Ehkäpä kyseessä on jossain määrin erilaisista katsantokannoista.
Omasta näkökulmastani Ilveksen pelaajamateriaali (avainpelaajien loukkaantumisineen) oli viime kauden alussa (ja käytännössä lopulta koko kauden) niin surkea, että oli oikeastaan aivan sama millä pelitavalla kauteen lähdettiin. Menestymisen mahdollisuudet olivat olemattomat ja valmentajien "onnistumismahdollisuudet" olivat äärimmäisen rajalliset.
Toisaalta itse olen sitä mieltä, että valmentajien "onnistumista" pitäisi aina arvioida kaikki taustatekijät (kuten esimerkiksi pelaajamateriaali, loukkaantumiset, seuran tila, valmennustiimi, seuran scouttauksien taso ja jopa valmentajien kokemus) huomioonottaen. Kun taustatekijät otetaan huomioon, ei valmentajien onnistumisen arvioiminen ole enää mielekästä esimerkiksi suoraan sarjataulukkoa katsomalla.
Olisi äärimmäisen tärkeää tiedostaa, että aina tulee jossakin väkisinkin vastaan se raja, jolloin pelaajien osaamistaso on vastustajiin nähden niin heikolla tasolla, ettei valmentajaa (tai edes pelaajia) voi syyllistää valitun pelitavan huonosta toteuttamisesta. Tällöinkin pelaajat saattavat pystyä toteuttamaan haluttua pelitapaa hienosti harjoituksissa tai jopa harjoitusotteluissa heikkotasoisempia vastustajia vastaan. Kylmä todellisuus tulee kuitenkin vääjäämättä vastaan, kun vastaan asettuu illasta toiseen materiaaliltaan selkeästi parempia vastustajia. Tällöin voittoja kerätään osittain tuurilla, osittain yksittäisten pelien hurmiolla, mutta pitkässä juoksussa menestystä ei vaan yksinkertaisesti voi tulla.
Jokainen voi toki miettiä omalla tahollaan
millä pelitavalla seuraavaa kokoonpanoa olisi kannattanut peluuttaa ja millaisia kilpailukykyisiä kentällisiä rosterista olisi kannattanut rakentaa:
#18 Rajamäki - #71 Keränen - #29 Sointu
#20 Korhonen - #75 Kangasniemi - #11 Niinimäki
#21 Huhtala - #36 Kokkala - #28 Kivimäki
#72 Välimaa - #17 Kuronen - #39 Wilenius
#6 Koistinen - #33 Jokipakka
#81 Tukio - #22 Hovinen
#12 Niemi - #3 Mäkinen
#62 Wiikman (#31 Kolppanen)
Samalla kannattaa muistaa, että esimerkiksi ykköskentän laidalla viilettänyt Rajamäki oli pahasti keskenkuntoinen ja kakkoskentän Niinimäki selkeästi pelikuntoaan hakeva toipilas. Myös tasoltaan lähinnä SM-liigan jarruketjuihin sopiva Välimaa oli surkeassa kunnossa, eikä hänen otteissaan ollut tietoakaan esimerkiksi viime keväänä nähdyistä ajoittain pirteistä suorituksista. Fakta on, että yksikin keskenkuntoinen ja tilanteista myöhässä oleva pelaaja tuhoaa tehokkaasti tiiviin viisikkopelaamisen - varsinkin silloin, kun joukkue ei muutenkaan ole kilpailijoihin verrattuna materiaaliltaan erityisen kovatasoinen.
Lisäksi maalivahtikaksikkokaan ei kyennyt kannattelemaan joukkuetta, vaan hyvin usein pelissä lipsahti vähintään yksi helppo maali omiin, mikä taas osaltaan johti oman pään kiekottoman pelin sekoiluun.
Karu fakta on se, että tuossa vaiheessa Ilveksen hyökkäyskalustosta liigatasoa olivat vain Keränen, Sointu, Korhonen ja Kangasniemi. Kun tiedetään, ettei koko peliä voi pelata vain neljällä hyökkääjällä, surffaili kentällä valtaosan peliajasta pelaajia, joiden rahkeet eivät olleet sarjatasolle riittävät.
Jotain Ilveksen viime kauden pelaajien (ja erityisesti hyökkääjien) tasosta kertoo myös se, kuinka monta pelaajaa Tuokkola kelpuutti tämän kauden joukkueeseensa. Varsinkin pelien ratkaisuvastuun pääosin kantavien kärkiketjun osalta vaihtuvuus on ollut massiivista ja esimerkiksi viime pelissä kärkiketjuissa viiletti viime kauden Ilveksestä vain Keränen ja Kantola.
Kannattaa myös muistaa, että niin Keränen kuin Kantolakin ottivat Raipen valmennuksessa pisteiden valossa viime kaudella selkeän harppauksen parempaan suuntaan:
Kai Kantola
2010-11 Ilves Liiga 56 5 8 13
2011-12 Ilves Liiga 47 3 9 12 (pistekeskiarvo: 0,26 p/ottelu)
2012-13 Ilves Liiga 37 11 11 22 (pistekeskiarvo:
0,59 p/ottelu)
Michael Keränen
2010-11 Ilves Liiga 42 5 6 11
2011-12 Ilves Liiga 44 6 5 11 (pistekeskiarvo: 0,25 p/ottelu)
2012-13 Ilves Liiga 56 13 14 27 (pistekeskiarvo:
0,48 p/ottelu)