Ensinnäkin kiitos hyvästä tekstistä. Kiva nähdä, että näihin panostavia vielä löytyy palstalta. Nähdäkseni tästäkin tekstistä hyvin tiivistyy myös se, että pelaajamateriaalin ja pelitavan symbioosi on kaiken A ja O.
Ihan hyvänä esimerkkinä tuo kulmapeli viivan kautta. Ilveksen puolustus oli nimekäs, mutta sen vahvuudet Lancasteria lukuunottamatta olivat enemmän omassa päässä. Tätä vasten puolustuksesta ei saatu tarpeeksi hyökkäysvoimaa, millä olisi saatu hyökkäykset hyödynnettyä kovemmalla prosentilla. Toki Westerlund toi tätä osaamista lisää, mutta oli silti hieman "kevyt" tuomaan tätä isommisssa määrin. Tätä vasten itse olisikin toivonut enemmän suoraviivaisuutta Ilveksen hyökkäyksiin, missä laukauset olisivat isommissa määrin tehty suora hyökkäyksistä eikä ajettu niitä niin paljon kulmiin.
Kiitos vain, omaan tyyliini ei kuulu huutaminen ja laput silmillä rynniminen niin mielelläni kirjoitan harvemmin, mutta ajatuksella.
Otetaan hieman vielä kiinni tuohon kulmapeliin, eli mielestäni ongelma ei ehkä niinkään ollut puolustuksen kiekollisuudessa, kun ei tuolta ryhmästä nyt mitään täysin puukäsiä ollut ehkä Greg Moron ja Tuomas Salmelan lisäksi. Lööf, Masin, Jokipakka ja Parikka ovat riittävän hyviä kiekolla ja Latvala paransi kauden edetessä, eli ei tuo kulmapeli mielestäni jäänyt puolustajien hyökkäysosaamisesta sinänsä kiinni. Mutta se asia mikä selvästi puuttui, oli paikanvaihdot (Lancasteria lukuunottamatta), eli liian vähän nähtiin tilanteita, jossa Ilveksen puolustaja tekee nousun viivasta kiekottomana b-pisteen kaarelle ja aiheuttaa näillä yllättävillä, lyhytkestoisilla nousuilla tilanteita, joissa vastustajan hyökkääjät joutuvat reagoimaan. Liian usein puolustajat siis jäivät siniviivan tuntumaan paikoilleen myös pitkissä hyökkäyksissä, mikä tekee vastustajan puolustuspelaamisen paljon helpompaa. Osasyy on varmaankin se, että nuo puolustajien nousut kiekottomana vaativat hyökkääjiltä nopeaa reagointia ja tilojen täyttämistä, eli en ihmettelisi yhtään jos näitä nähdään ensi kaudella huomattavasti enemmän.
En kuitenkaan olisi missään tapauksessa lähtenyt purkamaan tätä kulmapelien ongelmaa suoraviivaisuudella, koka Pennasen pelikirjassa kulmarallit ovat myös selvästi tapa puolustaa. Erityisesti Ässät -sarjassa Ilves pystyi käytännössä tylsyttämään vastustajan kirit pitkillä hyökkäyksillä, jossa Ilves pääsi vaihtamaan jopa useita kertoja kiekolla vastustajan päädyssä. Mutta kun niitä kaikista vaikeimpia asioita ei valitettavasti ehditty opetella, eli keskustaan murtautumisia, tämä näkyi tehottomana kulmapörräämisenä silloin kun Ilves oli tappiolla. Tähän asiaan pitää löytää lääkkeet ensi kaudelle.
Jotta ei kuitenkaan mene pelkäksi negatiivisten pointtien hakemiseksi, niin käydään läpi muutamia seikkoja, jotka Pendon Ilves suoritti erityisen hyvin:
- Puolustuspään paineenpurku pakki-pakki -syötöillä. Oli silmiin pistävää kuinka hienosti Ilves pystyi pelaamaan vastustajan kärkikarvaajat ulos ns. reverse -syötöillä (käytännössä puolustaja lähtee nostamaan kiekkoa kulmasta ylöspäin ja syöttää laidan kautta pakkiparille, joka ottaa kiekon ja luistelee vastakkaiseen suuntaan). Tämä taitaa olla suoraan Vierumäen oppikirjasta, mutta kaikin puolin todella moderni tapa rahoittaa tilanne kiekolla omassa puolustuspäässä.
- Puolustajien osallistuminen suoriin hyökkäyksiin. Käytännössä joka kerta kun Ilves pääsi vastahyökkäykseen, Ilveksen puolustajat pääsivät hienosti mukaan toiseen aaltoon, joista Ilves pystyi tekemään paljon maaleja sekä kauden aikana että pudotuspeleissä.
- Kulmarallit (toki ilman niitä murtautumismalleja).
- Puolustusalueen puolustuspeli. Ilves oli alkukaudesta suorastaan kammottava omalla alueella kun sekä miehet että kiekko hukkuivat ihan jokaiselta pelaajalta. Kauden loppupuolella Ilvestä vastaan oli todella vaikea saada maalipaikkoja pitkistä hyökkäyksistä, mikä lupaa todella hyvää ensi kaudelle.
