Spacek kertoi itse Aamulehdessä, että ei sopeutunut Liigan huipputaktiseen peliin, kun oli tottunut monen vuoden ajan Kanadan junnusarjojen ja AHL:n koohotuskiekkoon. Etenkin puolustuspelaamisen kanssa oli vaikeuksia. Kuulemma paljon pitivät Tapolan kanssa videopalavereja.
Pelaajan sopeutuminenkin erilaisiin pelitapoihin tuntuu olevan aina jonkun muun syy. Taustalla taitaa kuitenkin olla niinkin yksinkertainen tekijä kuin pelaajan yleinen peliälykkyys.
Välimäki oli myös pari kautta WHL:n koohotuskiekossa ja välissä yhden kauden pelaamattakin, mutta oli sen verran peliälykäs yksilö, että sopeutui muutaman pelin jälkeen SM-liigaan enemmän kuin hyvin. Peliälykäs Maccelli oli vuosi sitten palattuaan USHL-kierrokselta heti kuin kala vedessä kuten oikeastaan aiemmin WHL-palaaja Heponiemikin, vaikka olivat olleet koohottamassa juniorisarjoissa. Ei tämä aika ole pilannut Saarijärveäkään.
Olisiko sittenkin ollut kyse siitä, että Spacekilla ei vain ollut sentteripeliin vaadittavaa taktista ymmärrystä? Jos pelaaja ei puolessa vuodessa pääse joukkueen pelitapaan sisään ylimääräisistä videopalavereista huolimatta, on katse hyvä suunnata peiliin.
Jere Lehtinen totesi hyvin Dallas-aikoinaan, että hyvälle pelaajalle riittää sopeutumisjaksoksi pieneen kaukaloon harjoitusleiri. Kaikki AHL-kierrokset totuttautumisen nimissä olivat hänen mielestään huuhaata. Samat sanat pätevät SM-liigaan, jossa pärjääminen ei vaadi yliampuvia kykyjä sentteriltäkään.
