Ilvesläisyydessä taitaa olla kauna ja kateus hallitsevina luonteenpiirteinä. Tätä porukkaa taitaa olla mahdoton saada yhtenäiseksi millään. Vaikka voitettaisiin mestaruus, niin taatusti löytyy taho, jonka mukaan se on väärin voitettu.
Varsinkin niistä, jotka olivat mukana jo edesmenneellä Ilves.comin keskustelupalstalla - ja niitä lienee yhä monta -, saattaa tuntua, että jotakin tällaista, mitä nykyisellä foorumilla tapahtuu, on koettu joskus aikaisemminkin.
.comin keskustelupalstalla vallitseva mielipide oli pitkään sellainen, että Ilves-johdon arvostelu ja Ilveksestä kirjoitetut kriittiset lehtijutut olivat "väärien tietojen levittämistä", "oman pesän likaamista" ja "Ilvekseen kohdistettua ajojahtia." Juha Hiitelän ja Santtu Silvennoisen todellisia motiiveja arvuuteltiin samaan tapaan kuin nykyään muutaman palstajäsenen vaikuttimia.
Mieliala alkoi muuttua kesähallituksen ja messiaskriisin aikoihin, kun toiveet muutoksen myötä tapahtuvasta urheilullisesta menestyksestä eivät toteutuneet. Vähitellen Ilves-johdon arvostelusta ja pilkkaamisesta tuli uusi normi. Alettiin jopa kertoa suoranaisista laittomuuksista, joita ei dokumentein todistettu, mutta jotka alkoivat elää omaa elämäänsä ja kaikesta päätellen vaikuttavat tosiasioina tai ainakin urbaanilegendoina myös tänä päivänä.
Tällä hetkellä ollaan taas sellaisessa tilanteessa, jossa Uuden Ilveksen arvostelu on kiellettyä ja muutamaa kirjoittajaa, lähinnä Hekeä, Ist0a ja Mary Mackeytä, syytetään epämääräisten huhujen ja perusteettomien syytösten levittämisestä.
Mentaalitasolla ympyrä on siis sulkeutunut ja, pahoin pelkään, on aloittamassa uutta kierrosta.
Sivumennen sanoen kannattaa muistaa, että kun nykyään asetetaan vastakkain Uuden Ilveksen johto ja vanha johto, niin Ilves-Hockey Oy:tä ovat alkuperäisten cityshortsipoikien jälkeen johtanut useampi combo, ainakin Meskanen, kesähallitus ja lopuksi Kainulaisen poppoo. Ameriikan sedän valvova silmä taisi tuossa olla ainoa yhdistävä tekijä.
Kun muutamaa nimimerkkiä syytetään epämääräisistä vihjailuista ja salatuista merkityksistä, niin ainakin Mary Mackey on tuonut selvästi esille sen, mikä häntä riepoo. Tässä lyhyt versio:
Antti Nurmikolu kyseenalaisti Jalon yksinvaltiuden ja sai siksi lähteä. Kun noin kolmanneksen Ilveksestä omistavat osakkaat ja yhteensä noin 1,7 miljoonaa euroa viimeisen 10 vuoden aikana Ilvekseen laittaneet osakkaat kyseenalaistivat tempun, seurauksena oli Jalon ja Sepän uhkailu eroamisella ja selkäänpuukotus.
Jokainen esittää tietenkin itseään koskevat asiat omasta näkökulmastaan, mutta yksilökokemushan on aina aito, ja Mary Mackeyn kokemus on varmasti autenttisempi kuin hänen arvostelijoillaan, jotka nimen omaan joutuvat turvautumaan arvailuihin ja epämääräisiin syytöksiin. Ainakaan tältä foorumilta löytyneistä viesteistä ei saa sellaista käsitystä, että kirjoittajista joku muu olisi ollut tapahtumissa mukana.
Valtataistelu ja erilaiset kuppikunnat eivät kuitenkaan ole vain Ilvestä piinaava ilmiö. Melkein kaikissa pääsarjatason palloilujoukkueissa on Suomessa käyty jonkinlaista valtataistelua. Onhan naapurissakin ollut kädenvääntöä esimerkiksi Leinosen ja Nummisten klaanin kanssa; monet tapparalaiset ovat odottaneet kuin kuuta nousevaa sitä hetkeä, jolloin Teppo Numminen astuu seuran taustajoukkoihin, mutta sitä ei tule tapahtumaan ennen kuin Leinonen siirtyy takavasemmalle.
Joskus on tullut mieleen sellainenkin asia, että johtuuko kyvyttömyys ja suoranainen haluttomuus tehdä kompromisseja siitä, että urheiluseurojen ytimessä häärivät ovat useimmiten entisiä pelaajia ja yrittäjiä, joille lienee tyypillistä vahva kilpailuvietti. Eikö heille kelpaa muu kuin vastustajan perusteellinen nujertaminen?
Minua itseäni häiritsee suuresti se, että vaikka Ilveksen urheilullinen ja taloudellinen menestys kohenisivatkin tulevina vuosina, näyttää vahvasti siltä, että seuran toimintakulttuurissa ei loppujen lopuksi ole tapahtunut suurtakaan muutosta.
Jalolla ja hänen johtamallaan omistajaryhmällä olisi ollut kaikkien aikojen tilaisuus yhdistää tuo paljon puhuttu ja suorastaan myyttiset mittasuhteet saavuttanut Ilves-perhe, jolla itse tarkoitan Ilveksen nykyisiä, entisiä ja potentiaalisia kannattajia. Itse pidin Jaloa ja Hirsimäkeä hyvinä siirtymävaiheen johtajina, kun oli tärkeää palauttaa seuran uskottavuus ja korjata kolhuja kärsineet suhteet erilaisiin sidosryhmiin ja yhteistyötahoihin sekä parantaa tulehtuneet ihmissuhteet.
Olen jo aiemmin kirjoittanut pariin otteeseen siitä, että tuota toisinajattelevien omistajien ryhmää olisi voinut kohdella toisenlaisella tavalla kuin nyt tehtiin. Useimmiten kompromissipolitiikka tuottaa parempia tuloksia kuin tilanne, jossa osa saa kaiken ja jotkut eivät mitään. Kompromissivalmius ei tässä tarkoita sitä, että yhtiötä pitäisi johtaa kuin punakaartia huutoäänestyksellä, vaan eri osapuolten näkemysten huomioon ottamista ja kunnioittavaa ja arvostavaa kohtelua.
Ilves-Hockey Oy saattaa saavuttaa taloudelliset ja urheilulliset tavoitteensa tälläkin tavalla. Mutta saattaa myös olla, että viimeinen mahdollisuus siihen, että Ilves-perhe olisi toteuttanut sen kaiken yhdessä, on menetetty.
Jos niin käy, se ei loppujen lopuksi liene kenenkään eikä ainakaan Ilveksen etu.
