Aiemminkin tästä ollut puhetta, mutta kyllähän tärkeintä jonkun "natiivitason" englannin kielen sijaan on se, että kuuntelija saa siitä selvää. Olkoon se sitten kuinka karmean kuuloista tahansa, kunhan sanat erottaa selvästi ja ymmärtää, mitä puhuja yrittää kertoa niin ei sillä ole väliä miltä se puhuminen kuulostaa. Moottoriurheileva Suomi on täynnä esimerkkejä karmealta kuulostavasta englannin kielestä ja sille on jopa keksitty oma sana "rallienglanti". Tästä huolimatta; Mika Häkkinen, Kimi Räikkönen, Marcus Grönholm, Juha Kankkunen, ja muut vahvaa rallienglantia vääntävät, puhuvat selkeää Englantia, minkä kuulija ymmärtää.
Kyllä minäkin vuosituhannen taitteessa naureskelin näille moottoriurheilijoille ja heidän englannin kielelleen. Ikää on tullut sen verran noista naureskelun ajoista lisää ja työelämää koettua, että olen huomannut ettei sillä miltä se Englanti kuulostaa ole väliä, vaan sillä että ymmärrän selkeästi, mitä toinen yrittää sanoa. Olen ollut useamman vuoden töissä sellaisissa paikoissa, missä Englantia on pitänyt käyttää päivittäin. Englantia äidinkielenään puhuvat eivät usein ole niitä kaikista selvimpiä "Lontoota" vääntäviä, vaan kyllä ne usein menevät pohjoismaalaisiin, eli suomalaisiin, ruotsalaisiin, norjalaisiin ja tanskalaisiin. Enkä tarkoita ketään intialaisia näitä Englantia äidinkielenään puhuvia joista ei aina saa selvää, mitä yrittävät puhua, vaan Brittein saarilla asuvia henkilöitä ja rapakon takana asuvia jenkkejä ja nikkareita.
Yleisesti ottaen tuntuu, että suomalaiset kovin herkästi arvostelevat muiden suomalaisten englannin kieltä, mutta nämä arvostelijat harvoin itse joutuvat englantia omassa elämässään käyttämään. Pidän itseäni, jos en erinomaisena, niin kiitettävänä englannin kielen taitajana, mutta kyllä jossain palavereissa, tai tilaisuuksissa missä pitää englannin kieltä jatkuvasti puhua voi se ääntäminen kuulostaa välillä kankealta. Olen keittiöpsykologina analysoinut, että tuo johtuu jostain pienestä alitajuntaisesta jännittämisestä, sekä siitä, että oma suomalainen kieleni menee suussa välillä solmuun ja sellaisiin asentoihin, mihin ei suomen kielessä ole kieli tottunut. Tätä usein olen huomaavinani, kun esimerkiksi urheilijat, poliitikot ja vaikka nyt Ilveksen toimittajat puhuvat englannin kieltä.
Anteeksi pitkä paasaukseni, mutta asia on jotenkin lähellä sydäntäni. Olen useasti joutunut tilanteisiin perheenjäsenteni, ystävieni ja kollegoideni kanssa, missä he pyytävät minua puhumaan Englantia, koska eivät itse uskalla omasta mielestään huonon englannin kielen taitonsa takia. Välillä, kun näiden henkilöiden on sitten kuullut puhuvat Englantia ei siinä ole ollut mitään vikaa. Siitä on saanut hyvin selvää, vaikka se hieman tönköltä on saattanut kuulostaakin.
