Vs: Tuomas Tuokkola Ilvekseen kahden vuoden sopimuksella
Etä-Ilves sanoi:
...
En laittaisi pahakseni, vaikka Tuokkola potkittaisiin jo tämän kauden jälkeen pois. Koko pitkä kausi on ollut aikaa kehittää omaa juttua, ja vieläpä aika rauhassa ja paineettomasti, mutta peli sen kuin vaan koko ajan huononee. Harmi, että Heikkilä meni tekemään sopimuksen KHL:ään, mutta Summanen saattaisi olla saatavissa?
Unohdit mainita iki-ihastuksesi Heikki Mälkiän nimen seuraavana päävalmentajaehdokkaana.
Kannattaa jokaisen muistaa, millaista Ilveksen peli oli ennen Tuokkolan tänne saapumista. Tällä kaudella ollaan menty viisikkopelaamisessa eteenpäin ihan jokaisella osa-alueella - ja vieläpä melkoisin harppauksin. Samalla pelaajien henkilökohtainen taitotaso ja etenkin pelirohkeus ovat kasvaneet selvästi (Kantola, Keränen, Asplund, Sandell, Veistola, jne.), joka ei sekään ole ihan vähäpätöinen asia.
Joukkuepelaamista ja henkilökohtaisia taitoja voidaan opetella valmentajan johdolla, mutta lisäksi tähän(kin) lajiin liittyy olennaisena osana tekijä, johon valmentaja ei voi vaikuttaa: rutiini. Sitä karttuu vain ja ainoastaan pelien kautta. Kaikki ovat ymmärtäneet ja hyväksyneet sen tosiasian, että Ilveksen resursseilla ei hankita valmiita, rutinoituneita pelimiehiä, mutta jostain syystä kauden heikoimpina hetkinä tämä tosiasia kuitenkin unohdetaan.
Tuokkola puhuu oppimisprosessista. Tällä palstalla kaiken maailman kotimanagerit ja muut tuuliviirit ilkkuvat tappiopelien jälkeen näitä puheita, mutta sitähän tämä on: oppimisprosessi. Vaatii oikeasti useamman voitto- tai tappioputken, monta "selkä seinää vasten"-tilannetta, sekä lukuisia pohjalla ja huipulla käyntejä ennen kuin pelaaja oppii suorittamaan tasaisesti ilman, että painetilanne tai pakkovoiton tunne vaikuttavat suorittamiseen.
Ilves lensi syksyllä, mutta jo tuolloin Tuokkola puhui siitä, että tämä on joukkueelle uusi tilanne ja vaatii paljon työtä, että asia osataan käsitellä oikein. Toisin sanoen ei päästetä joukkuetta leijumaan, muttei myöskään oteta painetta voittamisesta, koska tappioita tulee ennemmin tai myöhemmin. Sama asia on myös tappioputkien kanssa. Nyt ei olla putkessa, vaan tuloksellisesti peli on vuoristorataa, mutta tämä on jälleen joukkueelle uusi tilanne, kun pelataan selkä seinää vasten. Pelistä puuttuu rentous ja sitä ei tule muuten kuin kokemuksen kautta. Kokemusta ei tule muuten kuin toistojen kautta. Näin se vain menee.
Viime keväänä Ville Nieminen totesi hävittyjen finaalien jälkeen, ettei Tappara ollut vielä valmis, mutta ensi (tänä) keväänä ovat. Juuri tästä on kyse. Pitää oppia käsittelemään erilaisia tilanteita ja valitettavan usein tämä oppi käy kantapään kautta.