No onhan se nyt aika selvää jos kymmenen pelaajan "elintilaa" pienennetään, niin sitä sattuu ja tapahtuu entistä enemmän, ja ei pelkästään positiivisessa mielessä.
Periaatteessa aikaa ja tilaa on vähemmän ja kaksinkamppailupelaaminen korostuu pienessä askissa, mutta eivät ne pallopelien lainalaisuudet minnekään katoa. Suomessa on kiekkopiireissä kuitenkin tuudittauduttu ajattelemaan siihen malliin, että pienessä kaukalossa on pelattava tietyllä tavalla, kun NHL:ssä niin kerran pelataan.
Samalla kuitenkin jää huomaamatta, että pohjoisamerikkalaiset ovat samankaltaisessa pelitavallisessa umpiossa kuin englantilainen jalkapalloilu oli 1990-luvun lopulle asti.
Uskallan väittää, että jos joku Erkka Westerlund saisi nyt NHL-joukkueen ohjattavakseen, pohjoisamerikkalaiset kokisivat melkeinpä samanlaisen shokin kuin 1970-luvulla tutustuessaan neuvostoliittolaiseen syöttöpeliin tai 1990-luvun puolivälissä, kun he havahtuivat trapin olemassaoloon - 15 vuotta sen jälkeen, kun Tommy Sandlin oli trapin kehitellyt.
Varsinkin World Cupin jälkeen urheilutoimittajat alkoivat voimakkaasti propagoida sen näkemyksen puolesta, että suomalaistakin jääkiekkoa oli vietävä pystysuunnan koohotuksen ja selkäydinkiekon suuntaan, ja syystä tai toisesta merkittävä osa kiekkoväestäkin osti tuon ajatuksen. Suurin syy Marjamäen A-maajoukkueen ja kahden edellisvuoden U20-joukkueen epäonnistumisiin oli kuitenkin juuri se, että pelitapaa lähdettiin viemään suuntaan, johon pelaajamateriaali ei sopinut (liian vähän yksilötaitoa) ja joka riisui suomalaisen pelitavan monista sen vahvuuksista, joista suurin on ollut juuri pallopelien lainalaisuuksien ymmärtäminen.
Kaiken lisäksi suomalaispelaajien osaamista tietyillä pelin osa-alueilla alettiin vahingossa tai tarkoitushakuisesti vähätellä. Esimerkiksi kaksinkamppailupelaaminen on ollut tärkeä osa suomalaista peli-identiteettiä aina Jursinovin ajoista lähtien. Se on ollut myös yksi Meidän pelin kulmakivistä: jos peli on muuten tökkinyt, niin Leijonat on päässyt mukaan peliin, kun on alettu pelata pitkiä hyökkäyksiä päätypelaamisen kautta. Se on yhteistyön jääkiekon ydinosaamista.
Kuvaavaa pohjoisamerikkalaisen pelitapa-ajattelun alkeellisuudelle on se, että etenkin tällä kaudella NHL:ssä on nähty paljon keskialueen yli heitettyjä kohokiekkoja, joilla yritetään murtaa vastapuolen viisikkokarvaus. Kyllähän sellaista nähdessään joutuu pakostakin kummastelemaan, että ettekö te ihan oikeasti
mitään muuta keksi.