Pelitavan viihdyttävyyttä (mitäköhän helvettiä tällä mahdetaan tarkoittaa ja millä tätä mitataan?) arvioitessa kannattaa huomioida se, että Liiga on fyysiseltä ja taktiselta vaateeltaan yksi kiekkomaailman kovimmista sarjoista - tietyiltä osin jopa kovin. Täällä eivät pelaa maailman tai edes Euroopan kovimmat pelaajat (yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta), mistä johtuen taitovajetta on paikattu pelitaktisilla ratkaisuilla. Muutenhan syomalaisjoukkueilla ei olisi mitään palaa CHL-otteluissa.
Tähän pelitapahaasteeseen jokainen valmentaja ja joukkue pyrkii sitten vastaamaan ollakseen se kaikista kovin - siis kaikista kovin sekä valmentaja itse että valmentamansa joukkue. Valmentaja rakentaa joukkueen menestyksen sivussa myös omaa uraansa. Toki poikkeuksena ristodufvat, jotka odottelevat jo eläkepäiviä.
Nyt päästään viimein siihen pelin viihdyttävyyteen. Kun Liiga on taktisesti äärimmilleen hiottu sarja, jää valmentajalle lopulta pelin viihdyttävyyden suhteen melko vähän "pelitilaa". Oletan siis tässä yhteydessä viihdyttävyydellä tarkoitettavan vauhdikasta päästä päähän suhaamista. Tällainen peli aiheuttaa tuloksen suhteen ison ongelman: mitä vauhdikkaammaksi luomulätkäksi peli viedään, sen vähemmän tulos on joukkueen sekä valmentajan omissa käsissä. Kontrolloitu pelaaminen pienentää satunnaismuuttujien määrää (mm. pomppukiekot, pelaajien tilanteesta pihalle säntäilyt, tilanteen käännöt omiin, joissa jäädään alivoimaiseksi jne.).
Pennanen taisi mainita ensitöikseen Ilvekseen tultuaan, että tarkoitus on ottaa peli omiin käsiin. Eli hakeudutaan asemaan, jossa itse ollaan tilanteen ja tuloksen herroja. Tämä prosessi on vielä tämän kauden osalta isosti vaiheessa, mutta mieluummin katson "tylsää" ja tehokasta Ilvestä kuin Ilvestä, joka sinällään huitelee vauhdikkaasti kaukalossa, mutta tulos jää saavuttamatta.