NHL_lainojen suhteen fiilikseni olivat syksyllä kaksijakoiset.
Toiselta puolen lainapelaajat eivät suuresti rasittaneet taloutta (eivät tietenkään täysin ilmaisia olleet) ja heidän avullaan saatiin pisteitä, jotka laskettiin sarjataulukkoon.
Urheilullisesti olisi kuitenkin ollut parempi, mitä nopeammin Ilves olisi päässyt pelaamaan sillä kokoonpanolla, jonka oli tarkoitus kantaa vastuu keväällä. Silloin olisi jäänyt aikaa kehittää pelitapaa (oli selvää, ettei lainamiesten lähdettyä voitaisi jatkaa yhtä avoimella pelillä) ja etsiä toimivia koostumuksia (ei liene sattumaa, että play offseissa paras ketju oli pisimpään yhdessä pysytellyt Nalli - Saarela - Päkkilä.) Kukaties myös vahvistuksia olisi hankittu aikaisemmin eikä olisi tarvinnut tyytyä Salmelan ja Myttysen kaltaisiin keskenkuntoisiin pelaajiin tai Rockwoodin kaltaiseen toivottomaan tapaukseen.
Niin katsomoon ehkä näytti, mutta vain pelaajat voivat vahvistaa näkemyksesi.
Kun sekä kapteeni että päävalmentaja puhuvat siitä, että joukkueessa oli "kahden kerroksen väkeä", kun luottopakki valittaa "vapaamatkustajista" ja kun Myrrän mukaan joukkueesta puuttui "koheesiota ja yhtenäisyyttä", niin kai me nyt sentään jonkinlaisen vahvistuksen olemme saaneet.
Valmentajista noin yleisemmällä tasolla sen verran, että tuskin missään joukkueessa on milloinkaan ollut sellaista valmentajaa, joka on kaikkien mieleen. Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, kuten wanha kansa tapasi sanoa. Myös valmentajilla on omat luottopelaajansa ja inhokkinsa. Osa pelaajista tykkää ns. pelaajien valmentajista ja osalle taas kelpaavat etäisemmät koutsit. Tämän kevään Liigassa pelaajien valmentajista Myrrä ja Manner tippuivat jatkosta, kun molempien joukkueiden pelaajat tarjosivat samanlaisen hengettömän ja epäyhtenäisen näytöksen, kun taas Niemelä jatkaa. Jälkimmäisen tyylin valmentajista jatkavat Virta, Pikkarainen ja Tapola.
Molemmilla tyyleillä on omat hyvät ja huonot puolensa. Pelaajien valmentajien joukkueisiin saattaa pitemmän ajan kuluessa kehittyä eräänlainen happy family -meininki, kun taas autoritäärisempien valmentajien tyyli saattaa vuosien saatossa ajaa pelaajat ja valmentajan törmäyskurssille. Luultavasti tavoitteelliset ammattilaiset hyväksyvät minkä tahansa tyylin, kunhan se tuottaa tuloksia ja edesauttaa heidän henkilökohtaisia tavoitteitaan.