Ensikaudeksi odotan Ilvekseltä pelitapaa, jossa jokainen asia on äärimmäisen kontrolloitua valmennuksen suunnasta. Siis vähintään luokkaa 99%.
Pelitapa-asiat pitää opettaa ja yhtälailla jalkauttaa jään tasolle aivan viimeistä piirtoa myöten. Näissä asioissa ei ole mitään tinkimisen varaa, koska aina on joku toinen joka tekee asiat paremmin. Siis ihan niin kuin salilla käynnissäkin, eli aina on joku sinua vahvempi, etenkin jos jätät yhdekin treenin välistä.
Pelitavan noudattamisen valvontaa ei pidä laiminlyödä, vaan sitä pitää tehdä herkeämättä ja virheet pitää korjata heti. Tietenkin, Ilveksen valmennuksella pitää olla kompetenssi opettaa pelitapa-asiat niin teoriassa ja myös käytännössä. Onko edellämainittuja molempia taitoja Ilveksen valmennuksessa ?
Joka tapauksessa Ilveksen pelitavassa pitää suosia ankaran vahvaa ja täydellistä kiekonpitoa, eli suorastaan totaalista kiekkokontrollia. Kiekkoa pitääkin syötellä konemaisesti lyhyillä etäisyyksillä, jopa korostetun lyhyillä etäisyyksillä, jotta kiekko pidetään aina itsellä. Aidosti tiivis viisikkopeli "mahtuukin" sopivasti vaikka tv-kuviin, kun kentän jokaisella osa-alueella liikutaan nipussa ja samalla viisikon liike ei näin ollen lopu lainkaan, vaan pikemmin se kasvaa kokoajan.
Kiekosta ei luovuta paineetta ikinä koskaan. Vanhan aikaiset "vaihtoon meno" - päätykiekot ovat aivan ehdottomasti pannassa. Hyökkäysten ei pidä milloinkaan lähteä varastamaan alivoimaisina, vaan silloin kiekko (ja pelaajakin) kuuliaisesti palautetaan ainakin alaspäin ja tai alespäin viistosuuntiin sopivasti vapaalle pelaajalle ja tilanteeseen sopiva uusi ylöspäin suuntautuva vauhti sekä viisikon ryhmitys haetaan uusiksi. Pitkät ylöspäin suunnatut syötöt pysähtyneille pelaajille ovat kiellettyjä.
Ilveksen pelitavan eri sapluunoiden tulee tietenkin toimia siten miten pelitilanteet kutsuvat ja vaativat. Silloin kun Ilves ottaa kiekon itsellensä, siis vaikkapa riistää sen itse armotta, niin viimeistään sillä hetkellä pitää tunnistaa tilanne ja toimia sen mukaan. Kulloisessakin pelitilanteessa saavutettu (väli)menestys pitää käyttääkin siis häikäilemättömästi hyväksi opetettujen sapluunoiden raameissa !
Hyökkäysten rytmit ja asetelmat valitaan vallitsevan tilanteen mukaan. Hyökkäysrytmit mukautetaan sillä hetkellä vallitsevaan kaukalotasapainoon ja pelitilanteeseen, eli mm. niin omien ja vastustajien pelaajien sijoittumiseen kaukalossa mukaan valitaan käytetäänkö nopeaa, puolinopeaa vai viivelähtöä. Näin ei koulupoikamaisesti hyökätä siten, että viisikko vain samantein repeää pitkin tilavaa kaukaloa. Viisikon etäisyyksien kasvaminen hyökkäyksessä on myös tulevan puolustustilanteen surma, kun viisikko on jo levällään ja pelaajat valmiiksi väsyneitä, kun etäisyyksiä pyritään kaventamaan silkalla ryntäilyllä.
Hyökkäysalueen puolustamisessa pelataan myös tilanteen mukaan, eikä vanhanaikaisen oloisesti ja jonkin jääkiekkoromanttisen ajatusmallin mukaan pakoteta mitään. Paineistus tehdään tiettyyn tasaan asti niin korkealta kuin se on tolkullista huomioiden kenttätasapaino oman ja vastustajan viisikoiden kesken tai sitten asetutaan kiltisti trappiin, mikäli tilanne sen vaatii.
Luin juuri Petri Matikaisen juttuja valmentamisesta jossainpäin Eurooppaa. Matikainen totesi ehkä osin osuvasti, että Suomessa ei oikein arvosteta kokeneita valmentajia (viittasikohan Olli Jokisen pestiin...), mutta samalla höperehti jotain sellaista, että "liiga on aivan liian taktinen" ja "pitäisi antaa enemmän vain mennä". Tuo on aivan uskomatonta, suorastaan ala-arvoisa sananhelinää valmentajalta. Kyllä valmentajan pitäisi tuntea valmentajat. Niissä kuten monessa muussakin ammatissa on aina joku, joka tekee asiat tinkimättä ja muita paremmin. Sellaisessa todellisuudessa ei ole tilaa Matikaisen kulahtaneelle "kiekkoromantiikalle". Liiga on todellakin ääritaktinen sarja ja tässä asiassa ei pidä antaa mitään siimaa vastustajille.
Joo tämähän on klassisen Meidän Pelin filosofia aikalailla sanasta sanaan. Ja eihän siinä olen 2/3 kanssasi täysin samaa mieltä. Tosin tuo teksti on jo hieman vanhahtavaa materiaalia. Tai noh ei ehkä vanhaa, mutta nykyään aika lailla itsestään selvyyksiä jokaisessa ammattilaisessa jääkiekko-organisaatiossa.
Ongelma myös on siinä, että jostain syystä, niin valmentajat kuin pelaajat ovat alkaneet hieman karsastamaan juurikin tuota perinteistä meidän pelin filosofiaa. Luonnollisesti pelaajat, mutta nyt myös valmentajat tuntuvat haluavan enemmän tilaa pelaajien omalle "tulkinnalle" pelistä. Onko tämä sitten oikein vai väärin onkin toinen juttu etenkin sen menestyksen kannalta, mutta tämä ajatus tuntuu olevan nyt vallalla. Puhdas syy tähän voi hyvinkin olla siinä, että lätkäyhteisö kokee pelin muuttuvan liian tiukalla pelitavalla tylsäksi ja jääkiekosta viedään tuolloin sen "sielu".
Ehkä hieman huonona esimerkkinä, mutta esimerkkinä kumminkin otan pesäpallon ja siinä Miesten ja naisten pelin erot. Miesten pesis on katsojalle huipputasolla suoraan sanottuna aika tylsä peli johtuen todella tarkasta pelinjohtamisesta ja pelaajien liiallisesta hyvyydestä. Naisten pelissä taas pelinjohtaminen on varmasti yhtä tarkkaa, mutta niitä virheitä sattuu pelissä paljon enemmän jolloin peli on paljon katsoja ystävällisempää. Mielestäni tämä sama ero näkyy esimerkiksi myös lentopallossa. Niin ja ennen kuin saan tasa-arvo valtuutetut kimppuuni, niin kyse ei ole siitä, että naiset olisivat huonompia vaan fyysiset erot näkyvät näissä lajeissa naisten eduksi.
Mutta takaisin jääkiekkoon. Näkisinkin nykyisin trendin pyrkivän juurikin sekoittamaan nämä kaksi filosofiaa, Meidän pelin ja P-Amerikkalaisen pelityylin. Eli koitetaan löytää se sopiva paketti näiden kahden väliltä, toki ilman niitä P-Amerikan vanhan liiton hölmöyksiä, mitä on jo karsittu pois NHL-kiekossakin.
Yksi hyvä esimerkki filosofisesta muutoksesta liittyy juurikin syöttöpeliin, mistä kirjoitit " "Kiekkoa pitääkin syötellä konemaisesti lyhyillä etäisyyksillä, jopa korostetun lyhyillä etäisyyksillä, jotta kiekko pidetään aina itsellä. Aidosti tiivis viisikkopeli "mahtuukin" sopivasti vaikka tv-kuviin, kun kentän jokaisella osa-alueella liikutaan nipussa". Ensinnäkin olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että syöttöpeli ei Ilveksellä toiminut tällä kaudella sitten yhtään. Peli muistutti välillä (tai usein) aivan liikaa pikajuoksijoiden sählykerhoa, jossa kaikki lähtee heti miljoona pystyyn ja palloa roiskitaan sinne tänne ilman kenenkään kunnollista kontrollia.
MUTTA tätä lyhytsyöttöpelin ajatusta on lähdetty murtamaan jo ihan Pennasenkin toimesta ja nykyään haetaan enemmän variaatioita joissa pelaajilla on optioita pelata kiekkoa lyhyillä ja pitkillä etäisyyksillä. Uskoisin tämän muutoksen takana olevan ajatus siitä, että tuo tiivis viisikko koetaan nykyään hieman "yhden tempun ihmeenä", mikä on helppo puolustaa pois. Siksi on lähdetäänkin ennemmin ajatuksesta, että joukkueella on tiivis kolmikko ja ns levittävät hyökkääjäät, ketkä repivät puolustuslinjaa ja hakevat sitä tyhjää tilaa.
Itse luulenkin, että myös Ilveksen pelitavallinen ajatus on ollut tässä, mutta sen toteutus jäi torsoksi. Ongelma on juurikin siinä, että tuo kaikki yllä on todellakin helpommin sanottu kuin tehty.
MUTTA siihen pääasiaan, eli mitä tulee Ilveksen ensi kaudelle tehdä? Oma vastaus tähän on, että ensimmäinen prioriteetti ja alussa myös ainoa on sitouttaminen. Siitä pelitavasta riippumatta se ei tule toimimaan, jos joukkue ei ole siihen sitoutunut. Ja nykytrendin mukaan tätä ei vain kerrota joukkueelle, vaan se joudutaan "myymään" heille. Miten tuossa myyntityössä sitten onnistutaan, niin tullaan hyvin pitkälti määrittämään Ilveksen pelitavallisen onnistumisen ensi kaudella.
