Vs: Ilveksen pelitapa kaudella 2014-2015
Palaan Ilveksen pelitapaan ja aloitan Tuokkolalle omistettuun ketjuun kirjoittamallani viestillä:
Itse olen kaivannut Tuomas Tuokkolalta kahta asiaa: toinen on puolustuspelin organisointi omalla alueella ja toinen juuri nämä taktiset variaatiot.
Aloitetaan jälkimmäisestä. Sami Hirvonen tarkkailee vastustajia, mutta sikäli kuin olen käsittänyt, Ilveksen pelitaktiikassa ei juurikaan huomioida kulloistakin vastustajaa, vaan lähdetään pelaamaan sitä omaa peliä. Voittoputkensa aikana Ilves olikin Liigan parhaita joukkueita puolustamaan kiekollisena: pelaamalla omaa kiekonhallintaan perustuvaa peliään tupsukorvat pystyivät luomaan itselleen tilaa ja ajamaan vastustajan ahtaalle. Tässä on kuitenkin yksi perustavanlaatuinen ongelma, nimittäin se, että kotimainen jääkiekko on vähän kuin eduskuntavaalit: joukkueiden välillä on loppujen lopuksi kovin vähän pelitavallisia eroja. Kun joukkueiden pelitavat poikkeavat verraten vähän toisistaan (kiekonhallinta, kova luistelu, laadukkaan harjoittelun tuoma luistelukunto jne.), ero syntyy viime kädessä siitä, kumpi joukkue kunakin iltana pystyy suorittamaan korkeammalla tasolla (parempi liike, yhtenäisemmät viisikot, parempi maalivahtipeli, vähemmän henkilökohtaisia virheitä.)
Varsinkin niinä iltoina, kun joukkue ei ole parhaimmillaan, tai kun vastassa on joukkue, joka tiedetään erityisen vaikeaksi vastustajaksi, olisi varmaankin hyvä, jos taktiikkaa muokattaisiin niin, että pyrittäisiin eliminoimaan vastustajan vahvuudet.
Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että Tuokkolan pitäisi luopua pelitavastaan. Mutta pelikohtaisessa taktiikassa voitaisiin aivan hyvin yrittää ennakoida sitä, miten vastustaja tulee Ilvestä vastaan pelaamaan.
Toinen ongelma on oman alueen puolustuspeli. Ilveksen taktiikka on perin riskialtis, sillä vastustaja saa heti potentiaalisen maalintekopaikan, jos joku ilvesläisistä häviää kaksinkamppailun, hukkaa oman miehensä, lukee tilanteen väärin, lähtee ryntäilemään, venyttää etäisyyksiä tai syyllistyy näennäispuolustamiseen. Se aiheuttaa myös vaikeuksia hyökkäyksiin lähdöissä, sillä kiekon saatuaan Ilveksen viisikko ei yleensä ole oikeanlaisessa ryhmityksessä lähteäkseen nopeasti syöttelemällä vastaiskuun. Liian usein pakit joutuvat hyökkääjien ryhmittymistä odotellessaan syöttelemään pienessä tilassa omassa päädyssä, usein maaliviivan takana ja jopa selkä kentälle päin. Tällaisessa tilanteessa vastustajan on helppo torpata hyökkäykseen lähtö jopa yhdellä karvaajalla, puhumattakaan aggressiivisesti karvaavista joukkueista, joita vastaan Ilves on jatkuvasti suurissa vaikeuksissa.
Ilveksellä olisi montakin hyvää syytä siirtyä tiukkaan paikkapuolustukseen ja maalintekosektorin ylimiehitykseen. Se on yleensä paras pelitapa joukkueille, joilta puuttuu fyysistä vääntövoimaa. Ilveksellä on puolustajia (Mäkinen, Salmela), jotka eivät pärjää kaksinkamppailuissa. Lisäksi Ilveksellä on puolustaja (Järventie), joka tapaa höntyillä itsensä ulos. Ja loppujen lopuksi Ilveksellä on puolustajia (Pentikäinen, Kukkonen), jotka eivät pärjää jalalla. Kaikki nämä riskitekijät - kaksinkamppailun häviäminen, itsensä ulos pelaaminen ja oman miehen hukkaaminen - johtavat Ilveksen nykyisellä oman alueen pelitavalla turhan helposti vapaisiin maalintekopaikkoihin. Usein vastustaja on myös löytynyt täysin vapaana maalin edestä tai ensimmäisenä irtokiekoissa, kun Ilves-pakit seilaavat kuka missäkin.
Mielestäni Ilves voisi ainakin kokeilla maalintekosektorin tiivistä sulkemista. Maalivahdit ovat niin laadukkaita, että heidän pitäisi pystyä ottamaan sektorin ulkopuolelta tulevat laukaukset (tosin Järvenpäällä on aikaisemmalla urallaan ollut välillä vaikeuksia kaukaa tulevissa korkeissa laukauksissa.) Siinä vaiheessa, kun vastustaja ei ole vielä pystynyt vakiinnuttamaan hyökkäysalueen myllyä tai jos vastustaja joutuu pelaamaan kiekkoa selkä kentälle päin, voitaisiin iskeä kimppuun kahdellakin miehellä, mutta tällöinkin koko viisikon pitäisi reagoida samanaikaisesti niin, että etäisyydet pysyisivät lyhyinä. Jopa pelaajien mailojen asennon pitäisi olla sellainen, että ne peittävät optimaalisen jääalan ja ehkäisevät siten poikittaissyöttöjä. Tällainen puolustusmuoto mahdollistaisi sen, että kiekon saadessaan Ilves olisi valmis lähtemään liikkeelle tiiviinä viisikkona rintamasuunta vastustajan maaliin päin. Silloin myös karvauksen alta olisi helpompi lähteä pois nopeasti syöttelemällä.
Nykyään etenkin urheilutoimittajat tapaavat valitella sitä, kuinka Liigassa ei enää uskalleta taklata, koska kaikista kontakteista tulee jäähy. Tosiasiassahan Liigassa ei taklata, koska täällä yksikään pelaaja ei voi pelata itseään ulos viisikkomuodostelmasta. Hyvä esimerkki oli joulukuun Blues-pelissä, kun ottelun alkuvaiheessa Vojtech Polak päätti lähteä taklaamaan espoolaispuolustajaa hyökkäyspäädyssä. Blues sai nopealla hyökkäykseenlähdöllä luotua helposti kahden miehen rintamahyökkäyksellä täysin avoimen maalintekopaikan, josta onneksi ei syntynyt maalia. Kyseessä oli tietenkin vielä keskenkuntoisen pelaajan väärä pelinluku, mutta lähtökohtaisesti se oli osoitus Ilveksen epätasapainoisesta hyökkäyksestä. Jos joukkue ei saa luotua rintamahyökkäystä, jossa kaikki kaistat ovat miehitettyinä, ja sen seurauksena jatkokarvausta heti hyökkäyspäädyssä, viisikon pitäisi mahdollisimman nopeasti vetäytyä keskialueelle ja vetää etäisyydet riittävän lyhyiksi.
