Vs: Karri Kivi Ilveksen päävalmentajaksi
Jos ajatellaan niitä, joukkueita, joita ennen kauden alkua veikkailtiin peräpäähän, niin näistä SaiPa on selvästikin se, jossa on löytynyt hyvä balanssi pelaajamateriaalin ja pelitavan välille. Kaiken lisäksi Lehterä on onnistunut sitouttamaan pelaajat kieltämättä aika tylsään pelitapaan.
Sitä vastoin HPK ja Sport käyvät esimerkkeiksi joukkueista, joissa käytettävissä olevan pelaajat eivät tue kieltämättä melko kunnianhimoista pelitapaa. Pennanen on toki joukkueensa pelitapaa suoraviivaistanut ja yksinkertaistanut, mutta silti molempien ryhmien perusongelma on se, että pelaajiston taitotaso ei tahdo riittää. Sportilla on lisäksi maalivahtiongelma.
Kuopiossa Sami Kapanen haukkasi aivan liian ison kakun ryhtyessään ajamaan kalakukkokaupungin joukkueeseen Pittsburghin pelitapaa. Puutteet henkilökohtaisessa tekniikassa korostuvat juuri silloin, kun pelataan nopeaa pstysuunnan kontrollilätkää, jossa kiekkoa pitäisi pystyä hallitsemaan kovassa vauhdissa ja ahtaassa tilassa ja hyökkäämään alivoimaisena.
Ilves ja KooKoo ovat sitten jo vaikeammin analysoitavissa. Toinen on suorittanut yläkanttiin ja toinen seilaa ilman mitään ajatuksen tynkääkään - tai siltä ainakin näyttää.
KooKoo pelaa materiaaliin nähden rohkeasti kiekolla, mikä näkyy niin tehtyjen kuin päästettyjenkin maalien sarakkeessa. Hyvä puoli pelitavassa on se, että pelaajat selvästikin nauttivat siitä, mutta vaaratekijänä taas vaanii se, että jos pelitapa jossakin vaiheessa ei enää tepsikään, on aika vaikeaa palauttaa pelaajat perusasioiden äärelle ja muuttaa pelitapaa varovaisempaan suuntaan. Lisäksi ainakin Ilves-vuosinaan Tuokkola oli hyvin itsepäinen pelitavan suhteen eikä kehittänyt sitä runkosarjan kuluessa.
Vaikka jäsen Ilveksenmies edellä kaipaa Ilvekseen peruspakkeja, jotka siivoavat maalin edustaa ja antavat helpon ensimmäisen syötön, se ei mielestäni ole ollenkaan suurin Ilveksen ongelmista, pikemminkin päin vastoin. Ongelma on pelitavassa tai pikemminkin sen puuttumisessa, tai jos Ilveksellä sellainen on, niin sitten sen toteuttamisessa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että pelaajat eivät tiedä ollenkaan, mitä heidän pitäisi kaukalossa tehdä. Henkilökohtaisten virheiden kasautuminen on aina oire jostakin suuremmasta ongelmasta. On harmi, ettei jääkiekkoilussa vielä ole samanlaisia analytiikkatyökaluja kuin jalkapallossa ja koripallossa; niiden avulla olisi luultavasti aika helppoakin selvittää, ovatko suuremmat puutteet pelaajissa vaiko pelitavassa.
Näkemäni perusteella olen sitä mieltä, että Ilveksen pitäisi rauhoittaa pelaamistaan kiekollisena. Koska puolustajien kiekollinen potentiaali on lähellä nollapistettä, viisikkojen kiekollista pelaamista pitäisi hidastaa tai ainakin käyttää erilaisia rytmejä. Vastustajan aktiivisen karvauksen alta on mahdollista päästä pois kiekottelemalla, jos vain pelaajien etäisyydet ovat oikeat, hyökkääjät tarjoavat syöttöpaikkoja riittävän lähelle ja pelaajat luovat kentälle kolmioita. Nämä ovat asioita, joita valmentajien on opetettava kädestä pitäen: yksityiskohtien hallintaa, josta olen niin paljon kirjoittanut. Jos vastustajan hyökkäys saadaan katkaistua keskialueella, pitää tietenkin lähteä vastaiskuun mahdollisimman terävästi, kun vastustajan viisikko on vielä hajallaan. Aktiiviseen karvaukseen hyökkäysalueella pitää ryhtyä vain, jos on saatu aikaan organisoitu rintamahyökkäys. Tällöinkin uhkatekijänä ovat pelinlukuvirheet ja puolustajien kyky pitää viisikko tarpeeksi tiiviinä. Muuten pitää vetäytyä mahdollisimman nopeasti 1-4- ja 0-5-trapiin siniviivojen väliin. Se säästää energiaa, yksinkertaistaa viisikkopeliä ja antaa parhaat mahdollisuudet syötönkatkoihin. Ilveksen pitää pelata yksinkertaisesti, koska enempään ei näytä olevan eväitä - ei pelaajilla eikä valmentajilla.
Itse kehittäisin Ilveksen peliä ihan toisenlaiseen suuntaan, kohti pelipaikattomuutta, josta olen puhunut jo kymmenkunta vuotta. Esimerkiksi oman alueen puolustuspelissä se tarkoittaisi sitä, että olisi olemassa kuvittellinen viisiosainen liikuva ruudukko, jonka jokaisessa ruudussa on aina yksi pelaaja. Jos yksi ruutu liikkuu, liikkuvat muutkin ruudut samassa suhteessa. Lähtökohtaisesti peitetään maalintekosektori liikkeellä ja mailahäirinnällä. Pelaajien sijoittautuminen suhteessa joukkuetovereihin ja vastustajaan, samoin kuin rintamasuunta ja mailan asento, ovat aina optimaalisia. Jos vaikkapa paineellisella puolella olevan puolustajan vartioima mies lähtee liikkeelle, puolustaja voi seurata tätä kauaskin omalta paikaltaan, koko ajan tiiviisti jalalla ja mailalla paineistaen, ja samalla toinen pelaaja ottaa hänen paikkansa jne. Pelaajien pitäisi olla koko ajan valmiita ja kykeneviä vaihtamaan aluettaan ja samalla vartioitavaa vastustajaa, mikä aiheuttaisi sellaisenkin edun, että vastustaja ei voisi suunnitelmallisesti iskeä ilvesviisikon heikoimpaan lenkkiin, kuten nyt on asianlaita. Minä väitän, että tällaisten asioiden opettaminen ei riipu pelaajien taidoista, vaan valmentajien kyvystä opettaa peliä. Toki pitää tunnustaa se tosiasia, että joitakin pelaajia, kuten Juuso Pullia, ei varmaankaan saa toteuttamaan minkäänlaista pelitapaa.