Vs: Pelitapa
Innostuin sitten eilen oikein paikanpäälle tarkkailemaan Ilveksen pelaamista. Reissu oli kaikinpuolin mukava, vaikkakin pelianalyysin tekeminen tehtiin vaikeaksi tolkuttomalla jäähymäärällä. Siellä sitä tuuleteltiin (nöyrästi seisomokatsomossa) Ilveksen jatkoaikavoittoa erään Ilves-legendan kanssa, joka pelivuosinaan käytti paidassaan numeroa 14.
Ensimmäisen erän aikana 5-5 peliä taisi olla max. kolmannes erästä jos sitäkään, joten peruspelaamiseen ei ollut tolkuttomasti mahdollisuuksia. Jäähyily jatkui koko ottelun ja vaikka ottelussa oli muutamia pöyristyttäviä sikailuja (esim. viheltämättä jäänyt kärppien kyynerpäätaklaus) ja/tai sanottaisiinko, että ainakin esim. yksi lapsellinen kostotempaus (Huml), niin sinänsä en ottelua nähnyt mitenkään likaisena. Kai Kantolan ikävän näköisesti lanannut leikkaus oli varsin pirullisen näköinen siltä kantilta, että siinä taisi tulla Ilveksen yritteliäälle pelaajalle pitkä sairasloma. Todella viheliäinen juttu kaiken kaikkiaan. Tilanne taisi olla kuitekin enemmän vahinko kuin tarkoituksellinen polvientelomisteko.
Joka tapauksessa todettakoon Ilveksen pelaamisesta 5-5 tilanteessa sellaista ainakin, että hyökkäämisessä on edelleen niitä samoja synkkien keskiaikojen malleja kuin aikaisemminkin, eli vaikka Ilveksellä olisi mahdollisuus hitaaseen ja/tai organisoituun rintamahyökkäykseen lähtemällä syvältä omasta päästä, niin tätä sapluunaa ei juurikaan käytetty ainakaan eilen. Puolustajat kyllä olisivat valmiina antaaman kiekon esimerkiksi keskelle lähelle itseänsä, mutta liian usein koko hyökkäyskolmikko ja nimenomaan myös sentteri karkaa liaan kauaksi avaustilanteessa. Näin kiekkoa joudutaan edelleen paiskomaan laitojen kautta lähestulkoon pysähtyneille pelaajille ja tätä kautta peli puuroontuu laitojen tuntumaan.
Olisipa Ilveksellä tyyliin kaksi todelista kovan luokan pelintekijää, niin hyökkäykset soljuisivat kauniisti, kun peliväline haettaisiin alhaalta ja sitä voitaisiin sitten jakaa sen jälkeen sivukaistoille. Pelaajien liike on nyt niin hyvää, että hyökkäykset olisivat varmasti nopeita ja tilanteissa päästäisiin laukaisupaikoille.
Ja niin, täytyy kuitekin muistaa, että yksi jääkiekon vaikeimmista tehtävistä on sillä hetkellä, kun sentterinä saat kiekon lähellä omaa maalia ja sinun pitäisi pystyä laittamaan peli käyntiin lopullisesti. Tällä pelaajalla täytyy olla rohkeutta joko antaa nopea onnistunut syöttö tai nostaa peliä vielä lyhyen matkaa jalalla ja sitten vielä vaikeimmassa tilanteessa harhauttaa ensimmäinen edessä oleva vastustaja (ja vasta sitten tehdä nuo aluksi mainitut asiat). Tuossa tilanteessa kaukalo pienenee hurjasti sadasosasekunneissa, lähes kaikki kaukalon pelaajat ovat sinun etupuolellasi/ympärilläsi, eli tilaa ei ole liikaa ja aika on siis täysin minimissä.
Keskialueen suunnanmuutospelissä Ilves oli eilen hyvä. Se onnistui nopeasti lähtemään liikkeelle ja vielä siten, että rintama oli laaja ja pelaajat olivat kohtaisen hyvin tiiviissä nipussa, jossa on mahdollisuus syöttää kiekkoa liikkeessä oleville pelaajille. Tästä ei voi juurikaan rutista. Tosin jos sitten suunnanmuutoksen jälkeen tai sen aikana menetät nopeasti kiekon, niin se antaa vastaustajalle erinomaiset mahdollisuudet, koska silloin oma viisikko on joko liian levällään pituussuunnassa (hyökkääjien ja puolustajien välinen etäisyys) tai välillä se on niin päin, että koko viisikko on kuin vain yksi pitkä viiva kentän leveyssuunnassa. Tämän linjan puhkaiseminen aiheuttaa todellisen vaaramomentin.
Todellisina miinuksina mainittakoon vielä Ilveksen yv-pelaaminen ja turhat monen viivan syötöt (ylöspäin) silloin, kun ylhäällä hyökkkäyksessä on vain yksi pelaaja alivoimaisena vastustajaan nähden.
Ensinnäkin yv, joka toki eilen tuotti myös tulosta kun sitä tarjottiin mielinmäärin, on valitettavan hidastempoista, pysähtynyttä ja myös ennalta-arvattavaa. Ilveksen yv:ssä kiekko liikkuu pääasiassa kahden ja harvemmin max. kolmen pelaajan kesken, mutta esimerksiki totaalisia puolenvaihtoja nähdään aniharvoin. Kiekkoa syöttelevät pelaajat, jotka ovat aikalailla jämähtäneet aloillensa ja esimerkiksi mitään viivasta maalille hiipimisiä ei käytetä. Ja muun päälle Ville Koistinen, joka toki oli eilen erinomaisella pelipäällä, oli jokseenkin vartiotu ylivoimissa ja näin ollen hänellä oli todella vähän tilaa erikoisiin manoovereihin. Onneksi kuitenkin Koistinen Ilveksen kirkkaimpana huippuyksilönä pystyi ylivoimassa teutaroimaan merkittävää tulosta, vaikka hän olikin ahdistettu jne.
Ja sitten tuo toinen ja varsin pitkään Ilvestä leimannut turha kiekonluopumisen järjestely, eli ylipitkät syötöt alivoimaiselle kärjelle. Tämä on sinänsä hieman vähäeleisempi asia kokonaisuudessa, mutta merkittävä silti, koska jokainen turha kiekonluovus antaa pelivälineen vastustajalle ilman mitään varsinaista työtä. Ilveksen pitäisi päästä eroon tästä jo viimeinkin vuonna 2012, mutta eipä näytä niin käyvän. Näissä tilanteissa pelivälineen voisi pitää omassa päässä, odottaa rauhassa ja rakentaa sitten organisoitu rintamahyökkäys. Toisin päin Ilves voisi kyllä hyvinkin syöttää monen viivan syöttäjä, kun kiekkoa palautettaisiin omaan päähän, eli tilanteissa joissa ei ole järkeä lähteä tosiaan yksin rynnimään vastustajan päähän (ja siten siis menettää kiekko).
Mainittakoon vielä, että eilen Ilves oli todella hyvä asenteinen, taisteleva ja loppuun asti yrittävä ryhmä. Yksittäisten pelaajien liike oli liukasta ja porukka pelasi toisillensa esimerkillisesti. Ja Ilveksen paras pelaaja eilen oli Jyrki Jokipakka. Todella varmaa, kivutonta ja helppoa laatuperuspelaamista, joka tuottaa myös pisteitä. JJ. kuin rutinoitunut kovan luokan maajoukkuepelaaja.
kahvakiekolla kultaan asti? Ourrraaaaid!
