Mietinpä hieman lisää Pennasen reaktiota olla kättelemättä ja kiittämättä yleisöä pelin jälkeen. Yritän olla Pennanen (yksinkertaistettuna):
A. Joukkue antoi kaikkensa ja pelasi niin kuin joukkueena oli sovittu. Silti hävittiin.
Oma epäonnistumiseni.
-olisin kätellyt.
B. Joukkue pelasi niin kuin oli sovittu, mutta muutama yksilö ei toteuttanut suunitelmaa/antanut panostansa. Oma epäonnistumiseni.
-olisin kätellyt
C. Joukkue pelasi ulkona valmennuksesta
-en olisi kätellyt, koska näkisin, että fiasko ei ole minun syytäni. Yritin parhaani, mutta ristiriidat joukkueessa veivät laivaa tuuliajolle. Kantakoot nyt sitten vastuunsa itse, siinä kaikkien katsojien edessä.
D. Joukkueenjohto vaikutti pelaamiseen ja kokoonpanoon. En saanut tehdä haluamiani muutoksia ja lopputuote ei ollut minun käsialaani, vaan johtamiskulttuurin lopputulos, josta halusin irtaantua. Minä en ota tätä kontolleni. Kätelkööt urheilujohto vastustajan ja tulkoon tohon yleisön eteen, perkele. En aio olla syntypukki fiaskolle. Minä menen pukuhuoneeseen.
Tämä siis vain yritys miettiä syytä impulsiiviselle käyttäytymiselle. Miksi en kättelisi, jos parhaamme teimme. Sen sijaan, tapahtumat taustalla voivat hyvinkin selittää miksi Pennanen ja muu valmennus eivät olleet "joukkueena" lopussa kättelemässä ja yleisön räittävänä.