toskala
Luottopelaaja
- Viestejä
- 9 228
Olen ollut vuosi toisensa jälkeen johdonmukaisesti sitä mieltä, ettei seuralla pitäisi olla muuta julkilausuttua(kaan) tavoitetta kuin mestaruus. Monet vuoden projektit sopivat ihan hyvin yrityksen taustojen ja organisaation sekä toimintojen kehittämiseen, ja vaikka ne tavallaan ovatkin yhteydessä urheilulliseen menestykseen, ammattiurheilussa monivuotiset urheilulliset projektit toteutuvat vain harvoin. Urheilullinen menestys tuo toki yritykselle tuloja ja vahvistaa sen toimintaedellytyksiä, mutta toisaalta urheilumenestys saattaa tarkoittaa sitä, että joukkue hajoaakin taivaan tuuliin ennen projektin päättymistä. Mestaruuden voittaminen on niin vaikeaa, että seuralla kuin seuralla kaikkien palasten pitää napsahtaa kohdalleen, jotta kannua päästään nostamaan, ja siksi jokaisen seuran pitää asennoitua niin, että mikä tahansa kausi saattaa olla se momentum, ja siihen pitää olla valmiina tarttumaan, kuten HPK nyt teki.
Jos seura asettaa tavoitteekseen säälipleijaripaikan, se todennäköisesti loisi kannattajien keskuuteen apatiaa jo ennen kauden alkua ja saattaisi nakertaa kausikortti- ja yritysmyyntiä, ja sitäkin todennäköisemmin, jos valmentaja tahollaan ilmoittaa, ettei säälipleijaripaikka ole mikään "helvetin tavoite." Itse pidän pahimpana skenariona sitä, että seura asettaa jonkin keskinkertaisen tavoitteen, kuten kuudennen sijan, eikä sitäkään kyetä saavuttamaan. Mutta entäpä jos seurajohto asettaa joka vuosi tavoitteeksi mestaruuden? Asia esitettäisiin niin, että joukkueen tavoite on mestaruus ja Ilves (kannattaa puhua Ilveksestä eikä johdosta tai toimistosta) pyrkii tarjoamaan valmentajille parhaan mahdollisen joukkueen ja pelaajille parhaan mahdollisen toimintaympäristön tavoitteen saavuttamiseksi. Jos mestaruus jäisi saavuttamatta, seura ottaisi viestinnän haltuun levittämällä someen videoita pettyneistä pelaajista, esittämällä kannattajille anteeksipyynnön ja samaan hengenvetoon kiittäisi valmentajia, pelaajia ja ennen kaikkia faneja mahtavasta kaudesta, vaikka jokin toinen joukkue tällä kertaa osoittautuikin vahvemmaksi, vilpittömät onnittelut vaan sinne Kuopion suuntaan ensimmäisestä mestaruudesta. Parhaassa tapauksessa voitaisiin pian sen jälkeen lyödä pöytään seuraavan kauden profiilihankinnat. Tämä antaisi viestin siitä, että seuralla on kunninahimoa ja itsevarmuutta mutta samalla myös ymmärrys Liigan tasosta ja siitä, että voittaminen vaatii joka ilta täydellistä onnistumista. Tämän strategian kynnyskysymys on se, että joukkueen täytyy kaikissa kotipeleissä esiintyä yritteliäästi, vahvalla taisteluilmeellä ja kaikkensa antaen; ohipelejä ei saisi tulla.
Tässä mielestäni menee iloisesti sekaisin se mikä on sen johdon (puhutaan nyt vaikka johdosta, ihan hyvin voitaisiin puhua vaikka hallinnosta tai operoinnista, miksi sen nyt haluaa nimetä) ja joukkueen rooli ja tehtävät.
Totta kai joukkueen tehtävä on asettaa urheilulliset tavoitteensa tarpeeksi korkealle ja lähteä voittamaan jokaista ottelua kauden aikana. Ja kuten olet itsekin kirjoittanut, jos jokaista ottelua lähtee voittamaan niin tuloksena on mestaruus. Ja kun se asetetaan tavoitteeksi, työ sitä varten pitää aloittaa jo heti joukkueen ensimmäisestä kokoontumisesta lähtien. Joukkueen pitää, etenkin tiivistahtisessa play-off keväässä elää vain hetkessä, jossa kaikki millä on vähääkään merkitystä on seuraava ottelu ja seuraava vaihto. Se on sitä urheiluromantikon arkea, jossa on vain peli, ja pelaajat ja tavoite.
Mutta ei se johto (tai miksi sitä haluat nimittää) voi harrastaa samanlaista kvartaaliajattelua. Johdon, eli niiden jotka tekevät työtä sen eteen että joukkueella olisi edellytykset pelata siitä mestaruudesta (normaali myynti, tavaroiden hankinta, kilpailutukset, ruokailujen järjestämiset, ottelutapahtuman järjestelyt, lipunmyynnit etc.) pitää ajatella asioita puolen vuoden, vuoden, kahden, kolmen jopa kymmenen vuoden päähän.
Voiko seurajohto ilmoittaa että tavoite on vain ja ainoastaan mestaruus? voi, mutta täysin ongelmatonta ei se ole, eikä edes noin yksinkertaista kuin tuossa kuvailet. Jos seurajohto ilmoittaa että tavoite on ensi kaudella vain ja ainoastaan mestaruus, niin samalla koko organisaatiolle lyödään valtavat paineet kaikille: valmentajille, pelaajille, huoltajille, yhteistyökumppaneille. Pelaajille lyödään heti koppiin astuttuaan tavoite että "tänne sitten tullaan voittamaan vain mestaruutta, muu ei kelpaa". Ei olisi mikään maailman mukavin paikka Ilveksen koppi tulla aamulla reeneihin kun pitäisi miettiä että miksi minä tänne tulen: no siksi että muutama kaveri tuolla toimistolla päätti että meidän pitää voittaa mestaruus, meiltä mitään kysymättä ja vain yksipuolisesti ilmoittaen. Se ei riitä että pelaa hyvin ja tekee parhaansa, ei, mestaruus pitää voittaa. Hitsautuuko sellainen porukka yhteen voittavaksi joukkueeksi jonka tavoite on annettu on vain ulkoapäin. Epäilen. Ei sellainen ole joukkue, se on vain ryhmä on koottu jotain tarkoitusta varten.
Kun miettii niin tuollainen olisi lähes identtinen tilanne mikä Ilveksellä oli "varmaan mestaruuden kaudella" 98-99. Tavoite oli kova, mutta samalla paineet nousivat liian suureksi eikä joukkue pystynyt kasvamaan niiden kanssa. Homma eskaloitui pahasti kun Ilves hävisi kotiyleisönsä edessä KalPalle (joka tuolloin oli liigan surkea heittopussi) ja kuinka tuon jälkeen Jussi Toikka asteli koppiin, haukkui koko joukkueen ja ilmoitti että joukkueelle luvattu saunailta on peruttu. Tuossahan meni roolit täysin sekaisin. Ei toimitusjohtajan tehtävä ole antaa pelaajille palautetta näiden pelaamisesta tai päättää joukkueelle annettavista rangaistuksista. Tuossakin oli taustalla hyvä tarkoitus: herätellä joukkue pelaamaan ammattiylpeyden vaatimalla tasolla, mutta keinot täysin väärät ja perimmäisenä syynä tälle ylilyönnille taustalla oli Manngardin pakkomielle voittaa mestaruus. Ja samanlaisia esimerkkejä löytyy liigasta monia, kuinka ylhäältä saneltu liian kova tavoite onkin kääntynyt joukkuetta ja koko seuraa vastaan kun sen asettamia paineita ei ole osattu käsitellä: ainakin Hjalliksen Jokerit on tästä ihan malliesimerkki.
Entäpä jos loppuvuodesta 2019 myyntijohtaja alkaa lähettää yhteistyökumppaneille kirjeitä että "Ole mukana vuoden 2021 mestaruusjoukkueessa" ja aletaan mediassa rummuttamaan että "Ilves on mestari 2021" ja sillä aletaan myymään mainostilaa kaukaloon, videotaululle, oheistapahtumiin jne. No, joku isompi sponsori tuohon tarttuu ja päättää "joo, minäkin haluan olla mukana tuossa hypessä, on se mahtavaa kun saa olla mukana siinä torijuhlinnassa". No, mestaruutta ei tule, mutta vuoden päästä odottaa samanlainen kirje, vain toisilla vuosiluvuilla. Ja mestaruutta ei tule, niin kyllä sillä ison firman tj:lla alkaa vähän pipo kiristämään että mihinkäs tässä rahaa syydetään kun sitä luvattua mestaruutta ei vaan tule. Kun viiden vuoden päästä samansisältöinen kirje löytyy pöydältä ja siinä vain vuosiluku 2027 niin kyllä varmaan lentää saman tien roskiin.
Juttelin vähän aikaa sitten erään liigajoukkueen myyntijohtajan kanssa, ja tämän keskeinen viesti oli että myyntityössä luottamus on kaiken A ja O. Se pitää pitää mitä luvataan ja sellaista mitä ei voi taata, ei sellaista pidä koskaan luvata. Ei yhteistyökumppaneille voida luvata että ensi kaudella me voitetaan mitali kun ei me tuolla toimistolta voida kaukaloon hypätä. Se mitä voidaan luvata on että parhaamme tehdään ja pidetään sekä toimiston että kaukalon puolella vaatimustaso mahdollisimman korkealla. Myikö muuten HPK tällä kaudella kautta yhteistyökumppaneille lupaamalla voittaa mestaruuden? Epäilenpä.
Mitä keskustelua on seurannut, niin olen kyllä sitä mieltä että urheilulliset tavoitteet pitää tulla joukkueen sisältä ja sitten taas seuralla pitää olla joku realistinen tavoite taas muilla mittareilla. Ja se tavoite ei saa olla liian matala, ei mikään joukkue osallistu liigaan saavuttaakseen sijan 12. mutta liian korkeakaan se ei saa olla eikä missään nimessä ulkoapäin asetettu. Siksi se kuudes sija kuulostaa ihan passelilta. Suora play-off paikka ilman raastavaa karsintakierrosta ja sitten kun voittaa enemmän otteluita kuin häviää niin tuloksena on mestaruus.